Julius Hongan nimi on pyörinyt jo vuoden verran jatkuvasti NHL:n siirtohuhuissa. Suomalaispuolustaja kieltäytyi Dallas Starsin sopimustarjouksesta, kun vastuuta joukkueessa ei viime vuosina ole tullut.

Siirtohuhut ovat pyörineet toisinaan myös Hongan ajatuksissa.

– Kyllähän sitä aina tulee vähän mietittyä. Aina kuitenkin yrittää keskittyä sataprosenttisesti pelaamiseen ja treenaamiseen. Alkukaudesta oli vähän mielessä, kun odotteli takarajoja sun muita, mutta ei auta kuin keskittyä treenaamiseen. Sieltä ne onnistumiset lopulta tulee, Honka kommentoi SuomiKiekon haastattelussa.

Dallas ei saanut Honkaa kaupattua ennen joulukuun takarajaa, joten hän palasi Liigaan. Hän on pelannut JYPissä nyt 35 ottelua tehoilla 3+10=13. Honka ei ole Suomeen palusta masentunut, päinvastoin.

– Olen päässyt pelaamaan paljon, mikä on hyvä juttu. Olen yrittänyt saada omaa peliä eteenpäin ja mielestäni se on mennytkin. Olen saanut paljon toistoja ja keskittyä pikkujuttuihin siellä kotipuolessa, Honka kertoo.

Dallas on saanut paljon kritiikkiä siitä, miten Honkaa on organisaatiossa kohdeltu. Pelaaja itse ei kuitenkaan ole katkeroitunut seuralle.

– Se menee joskus noin. Pitää vain pysyä vahvana henkisesti ja fyysisesti kanssa kunnossa. Kun hommat jatkuu ja jaksaa tehdä kovasti töitä, niin varmasti saa sellaisen vastuun, jonka ansaitseekin.