Kansainvälisen antidopingtoimisto Wada tiedotti maanantaina rajusta päätöksestä, jonka mukaan Venäjä suljetaan neljäksi vuodeksi kaikista kansainvälisistä urheilutapahtumista.

Washington Capitalsin venäläistähti Aleksandr Ovetshkinille päätös tarkoittaisi, ettei 34-vuotiaalla jo lähes kaiken voittaneella maalitykillä olisi mahdollisuutta tavoitella mitalia kotimaansa väreissä vuoden 2022 olympialaisissa.

– On tietenkin aina surullista kuulla jotakin tällaista. Toivottavasti kaikki voisi kuitenkin järjestyä. Meillä on vielä runsaasti aikaa olympialaisiin ja ehkä voimme vielä keksiä mitä tehdä. Toivon, että kaikki järjestyisi vielä parhain päin, Ovetshkin totesi Washington Postin toimittaja Samantha Pellin mukaan.

Ovetshkin on voittanut komealla urallaan muun muassa Stanley Cupin ja kolme maailmanmestaruutta. Olympiamitali tähden ansioluettelosta kuitenkin vielä puuttuu.

Tällä hetkellä Ovetshkinin esteenä olympialaisiin osallistumiselle saattaisi olla myös seikka, ettei NHL olisi tämänhetkisen tiedon mukaan todennäköisesti päästämässä pelaajiaan Pekingissä 2022 käytäviin talvikisoihin.

Ovetshkinin nykyinen sopimus Capitalsin kanssa umpeutuu kesällä 2021.

LUE MYÖS: Uutispommi! Venäjä suljetaan kansainvälisistä kisoista peräti neljäksi vuodeksi

Samantha Pell

@SamanthaJPell
Ovechkin on the Russian Olympic ban: “It’s always disappointing to hear something like that. I hope everything’s going to be well. We still have a long time ‘til the Olympics to figure out what to do. What’s better to do. Hope everything’s going to be fine.”