Tahmeasti marraskuussa esiintynyt ja muutenkin odotuksiin nähden alakanttiin pelannut Vegas Golden Knights pyrkii lähiviikkoina löytämään voittoisaa reseptiä.

Läntisen konferenssin yhdeksäntenä ja Tyynenmeren divisioonan viidentenä tällä hetkellä majailevat ritarit aloittavat joulukuunsa kolmen ottelun vieraskiertueella, jossa se kohtaa ensiksi New York Rangersin.

Joukkueeseen kantautui hiljattain erittäin hyviä uutisia, kun vegasilaisten ykkösvahti Marc-Andre Fleury kertoi olevansa valmiina palaamaan vieraskiertueen aikana tositoimiin. Fleury on ollut reilu viikon verran sivussa isänsä menehtymisen johdosta.

Golden Knightsin päävalmentaja Gerard Gallant ei osannut vielä sanoa tarkempaa päivää, milloin kanadalaisvahti nähtäisiin tolppien välissä. Toistaiseksi Vegasin maalin suulla operoivat Malcom Subban ja AHL:stä ylös kutsuttu Garrett Sparks. Kaksikko on suoriutunut toistaiseksi vastuustaan kohtalaisesti ja Golden Knights on voittanut kaksi viimeistä kamppailuaan.