P.K. Subban hankittiin New Jersey Devilsiin kesällä Nashville Predatorsista ison hehkutuksen saattelemana. Tähän mennessä fanfaarille ei ole ollut syytä.

30-vuotias puolustaja on iskenyt kauden 23 ottelussa tehot 2+3=5. Subban tienaa kaudesta 9 miljoonaa dollaria, joten odotukset ovat paljon kovemmat. Kallis sopimus kestää kevääseen 2022 asti.

Erityisen murheellinen on Subbanin ylivoimatilasto. Puolustajatähti ei ole saanut miltei tunnin ylivoima-ajalla aikaiseksi ainuttakaan ylivoimapistettä. Hän ei ole Devils-pakiston ainoa floppi tässä suhteessa, sillä Damon Severson ja Will Butcherkaan eivät ole ylivoimalla onnistuneet. Heidän ylivoimajääaikansa tosin on vain puolet Subbanin lukemasta.

Tähän mennessä ainoastaan Sami Vatanen on Devils-puolustajista kerännyt tehoja ylivoimalla. Suomalaispakki on kerännyt 19 ottelussa ylivoimatehot 1+2=3. Kokonaisuudessaan Vatanen on tehnyt tällä kaudella tehot 4+5=9.

Kirjoitimme Subbanin halvasta kauppahinnasta ja sen syistä jo kesäkuussa. Voit lukea aiheesta lisää tästä.