New York Islandersin suomalaislupaus Otto Koivula avasi kauden maalitilinsä AHL:ssä. Hän iski kaksi osumaa, kun Bridgeport Sound Tigers otti 4-3 voiton Lehigh Valley Phantomsista.

Ensimmäisen maalinsa Koivula tykitti siniviivan alta sisään ranteella. Toisessa osumassaan hän ohjasi komeasti viivalaukauksen maalin edestä sisään.

Nyt Koivulalla on seitsemän ottelun jälkeen tehot 2+2=4. Viime kaudella 21-vuotias hyökkääjä keräsi AHL:ssä 69 otteluun tehot 21+25=46.

NHL-debyyttiä Koivula ei ole vielä tehnyt, mutta hänen odotetaan pelaavan New York Islandersin riveissä jo tämän kauden aikana. Hänet nostettiin jo kertaalleen NHL-vahvuuteen, mutta debyyttiottelu jäi vielä odottamaan itseään. Koivula on Islandersin neljännen kierroksen varaus kesältä 2016.

Bridgeport Islanders

@AHLIslanders
Koivula's 2nd on the night!