Ville Heinola saattaa pelata sittenkin vielä tällä kaudella Suomessa.

Vasta 18-vuotias suomalaispuolustaja lähetettiin aiemmin tällä viikolla AHL:n Manitoba Mooseen, jossa hän pelaa ainakin toistaiseksi. Farmikomennus ei kuitenkaan tarkoita vielä, että lopullinen päätös olisi tehty.

– Ville Heinola kertoi, että hän on tietysti pettynyt, kun hänet lähetettiin Mooseen. Hän sanoi silti miettivänsä yhä päätöstä Suomeen paluun suhteen, mutta hänen on keskusteltava agenttinsa kanssa, Winnipeg Sunin toimittaja Scott Billeck kertoi Twitterissä.

Heinola on pelannut tällä kaudella kahdeksan NHL-ottelua, joissa hän saalisti komeat tehopisteet 1+4=5. AHL:ssä suomalaistulokas ei ole pelannut vielä otteluakaan.

Scott Billeck

@ScottBilleck
Ville Heinola said he’s obviously disappointed to be sent to the Moose. He said he’s still mulling over a decision where he could return to Finland but needs to talk it over with his agent. Said playing for the Moose would allow him to play the same system that the #NHLJets do.