Pittsburgh Penguinsin tähtisentteri Jevgeni Malkin pelasi viime kaudella koko 13-vuotisen NHL-uransa heikoimman sesongin.

Runkosarjan 68 pelissä miehen tehosarake näytti lopulta varsin hyvältä (21+51=72), joskin edelliskaudesta puolittunut maalimäärä ja varsinkin karu plusmiinus-saldo (-25) kertovat kaiken oleellisen – jotain oli pielessä.

33-vuotias Malkin näytti hitaalta, otti hölmöjä riskejä ja menetti kiekkoja väärissä paikoissa. Tähtisentteri ottaakin vastuun viime kauden epäonnistumisista täysin kontolleen.

– Menetät luottamuksesi ja alat miettiä liikaa. Ja kun aloin ajatella liikaa, aloin suuttua jokaiselle, parhaillaan sivussa tositoimista loukkaantumisen vuoksi oleva venäläinen paljastaa The Athleticille antamassaan haastattelussa.

– Viime vuosi oli täysin oma vikani. Luulen, että aloin tulla hulluksi pääni sisällä. Riitelin ”Sullyn” (päävalmentaja Mike Sullivan) kanssa. Riitelin pelikavereideni kanssa. Olin vihainen kaikille.

Malkin riiteli päävalmentajan kanssa peliajasta sekä peluutuksesta tietyillä hetkillä. Supertähti ei mm. sulattanut sitä, ettei päässyt enää jäälle loppuhetkillä vastustajan maalin ollessa tyhjillään. Oman pään pelaamisesta luistanut sentteri ei yksinkertaisesti ollut näissä tilanteissa yhtä luotettava kuin vaikkapa seuran suurin tähti Crosby.

Välirikko Kesselin kanssa

Pahimmin Malkinin sukset menivät ristiin kesällä Arizona Coyotesiin kaupatun Phil Kesselin kanssa. Neljän kauden ajan tehokkaan tutkaparin muodostaneen kaksikon välit ajautuivat lopulta pisteeseen, jossa seurajohdon oli kaupattava Kessel toisaalle.

Todellisista syistä kaksikon välirikon taustalla Malkin ei halua puhua julkisuuteen. Miehen kerrottiin mm. kyllästyneen Kesselin tapaan laistaa puolustusvelvotteista, mikä olisi vaikuttanut venäläisen mukaan myös tämän omaan plusmiinus-sarakkeeseen negatiivisesti.

Kaupan seurauksista molempien otteisiin voitaneen keskustella uudemman kerran loppukaudesta. Malkinin kohdalla kauden toisessa runkosarjapelissä tullut jalkavamma pitää miehen sivussa vielä arviolta kuukauden päivät.