Colorado Avalanchen kanssa äskettäin pitkän ja arvokkaan, kuusivuotisen sekä 55 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen tehnyt Mikko Rantanen on palannut Amerikkaan. NHL:n suomenkieliselle sivustolle tunnelmiaan kertonut nousiaislainen oli mielissään siitä, että hän on päässyt ketjukavereidensa Gabriel Landeskogin ja Nathan MacKinnonin rinnalle.

– Tuntuu tosi hyvältä, Rantanen valotti lähteelle tuoreita mietteitään.

Vaikka sopimuksen aikaansaaminen venyi, ei nuorten maailmanmestari ole huolissaan tulevasta. Hän aloittaa NHL:ssä viidennen kautensa huojentunein mielin ketjukavereidensa kanssa.

– Olemme pelanneet yhdessä lähes kaksisataa ottelua, joten ei siinä paljon tarvitse enää laatia suunnitelmia. Kyllä siinä tietää mitä tehdä, vaikka emme ole nähneet toisiamme neljään, viiteen kuukauteen.

– Odotin tätä kovasti. Harjoitusleiri oli jo käynnissä, kun sopimuksesta vielä neuvoteltiin. Se on osa tätä bisnestä, ja olen todella iloinen, kun olen nyt täällä. Luotin siihen, että sopimus syntyy ennen kauden alkua.

Ruotsalaistähti Landeskog oli luonnollisesti mielissään Rantasen paluusta.

– Hän näytti uskomattoman hyvältä, energiseltä ja hyvin levänneeltä.

Valmentajalta luottoa

Joukkueen luotsi Jared Bednar välitti hänkin vain ja ainoastaan positiivisia fiiliksiä Rantasen sopimuksesta.

Suomalainen oli joukkueen yksi kirkkaimmista ykkösnimistä viime kaudella. Runkosarjan 74 ottelua toivat tehot 31+56=87, kevään 12 pudotuspeliottelun saldo oli 6+8=14.

– Hienoa, että hän on taas mukana. Hän loi paikkoja, ja hänellä oli paljon virtaa. Adrenaliini taisi virrata suonissa. Toivottavasti sama energia säilyy torstaihin saakka, kun kohtaamme kauden avauksessa Calgary Flamesin.

– Olemme iloisia Mikon puolesta, sillä hän ansaitsi tuollaisen sopimuksen. Hän on iso osa menestyksemme takana, joten olemme ihan yhtä lailla innoissamme kuin helpottuneita. Hän on mahtava ihminen ja joukkuekaveri, joka on onneksi nyt pitkään joukkueessa.

TESTAA: Visa: Osaatko nimetä kaikki uudet NHL-kapteenit?

LUE MYÖS: Katso kuvat: Tässä ovat St. Louisin uudet Stanley Cup -sormukset – mukana upeita yksityiskohtia