Los Angeles Kingsissä NHL:n harjoituskaudella viilettäneen Rasmus Kuparin tulevat viikot ovat taatusti jännitystä täynnä. Pelaaja on saanut mahdollisuuksia joukkueen ykköstähtien seassa, ja esimerkiksi viime yönä suomalainen hyökkäsi Anaheim Ducks -pelissä reilut 12 minuuttia.

Kings voitti 3-0 kokeneiden kehäkettujen, eli Jeff Carterin, Dustin Brownin ja Anze Kopitarin maaleilla. Kupari jäi tehoitta, ja nollaa näytti myös tehotilasto. Suomalaissentteri oli Austin Wagnerin kanssa ainoa koko joukkueesta, joka ei pelannut erikoistilanteissa.

Kuparin mahdollista murtautumista NHL:ään jo tänä syksynä hankaloittaa se fakta, että viime kaudella onnettoman huonosti pelannut Kings elää uudelleenrakennuksen aikaa – joukkueen on siis pakko miettiä nyt erityisen tarkkaan siirreltävien palojen paikat palapelistä.

Kaiken kukkuraksi juurikin keskikaistalle riittää kilpailua erityisen paljon. Kuparin kanssa lähtökohtaisesti samalla viivalla taistelussa pelipaikasta ovat viime kaudella väläytellyt Michael Amadio, Blake Lizotte, Jaret Anderson-Dolan sekä Nikolai Prokhorkin.

Kahden kärkiketjun sentterin paikat vievät terveinä ollessaan Kopitar ja Adrian Kempe, keskikaistan hallitseva Carter nähtäneen laidassa. Sama tilanne koskenee Trevor Lewisiä.

Tällä hetkellä kolmos- ja nelosketjun keskelle vahvimmin ehdolla ovat Prokhorkin ja Amadio. Kuparin kausi alkanee AHL:n puolella Ontario Reignissä, vaikka hän vielä roikkuukin Kingsin matkassa.

Kings varasi Kuparin NHL:ään juhannuksena 2018 ykköskierroksella numerolla 20. Alle 20- ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestari viimeisteli viime kaudella Kärpissä 43 runkosarjan pelissä tehot 12+21=33, kevään 16 pudotuspeliottelun saldo oli 1+4=5.