New York Islandersin Robin Lehnererin ympärille kasvoi yksi NHL-palkintogaalan hienoimmista tarinoista.

Vaikeuksien kautta tiensä takaisin huipulle löytänyt ruotsalainen on puhunut jo aiemmin avoimesti ongelmistaan. Masennus ja mielenterveysongelmat ovat olleet myös urheilussa aiemmin vaiettu aihe. Nyt Lehner on kertonut avoimesti sairaudestaan – ja sen tuomista vaikeuksista arjessaan.

Hieno ulostulo on ollut tärkeää koko huippu-urheilun kannalta. Lehner on halunnut tuoda näkyvyyttä yleiselle ongelmalle – ja sitä hän on saanutkin.

NHL palkitsi Islanders-vahdin torstaina Bill Masterton Memorial Trophylla. Palkinto jaetaan pelaajalle, joka osoittaa parhaiten sisukkuutta, urheiluhenkeä ja omistautumista jääkiekolle.

Lehnerin kohdalla tämä on todella toteutunut. Torjuja kertoi jo kesällä avoimesti tilanteestaan – se näkyi heti sopimustarjouksissa. Miehen perässä oli parhaimmillaan kahdeksasta yhdeksään NHL-joukkuetta. Lehnerin avoimuus maksoi kuitenkin kovan hinnan – sen jälkeen tarjousmäärä putosi kahteen.

Islandersin rohkeus kannatti. Lehner pelasi upean kauden ollen koko sarjan sensaatioita. Ei ole sattumaa, että ruotsalainen oli ehdolla myös Vezina Trophyn saajaksi. Bill Masterton Trophy on itsessään hieno palkinto tehdystä työstä – ruotsalainen piti gaalassa todella tunteikkaan puheen heti pokaalin varmistuttua.

– Otin ensimmäinen askeleen ja sain apua. Se muutti elämäni. Työ kuitenkin jatkuu – meidän pitää päästä stigmasta irti, Lehner kommentoi.

Voittopuhe oli tunteikas. Lehnerin vaimon lisäksi myös moni muu kiekkovaikuttaja kuunteli Lehnerin sanoja selvästi liikuttuneena. Maalivahdin tarina antaa varmasti toivoa monelle ihmiselle ympäri maailman.

– En häpeä sanoa, että olen henkisesti sairas. Mutta se ei tarkoita, että olisin henkisesti heikko, Lehner kiteytti.

LUE MYÖS: Miro Heiskaselle upea tunnustus – tässä ovat palkitut NHL-tähdistökentät


LUE MYÖS: Koskettava hetki! Supertähti Carey Price yllätti kovia kokeneen fanin NHL-palkintogaalassa – tämä video sulattaa sydämet

LUE MYÖS: Nikita Kutsherov putsasi pöydän! NHL:n parhaat palkittu – tässä kaikki voittajat

LUE MYÖS: Hurja äänivyöry! Aleksander Barkov nappasi NHL-herrasmiespalkinnon – ylivoimaiseen tyyliin

Katso hieno puhe tästä: