Hyökkääjä Jesse Puljujärven tilanne herättää tällä hetkellä paljon keskustelua Pohjois-Amerikassa.

21-vuotiaan Edmonton Oilers -lupauksen sopimus on tänä kesänä katkolla, eikä uudesta jatkosopimuksesta ole aloitettu neuvotteluita. Samaan aikaan Puljujärvi on liitetty myös vahvasti siirtohuhuihin. Hyökkääjä tiedostaa myös itse tilanteensa.

Toimittaja Jason Gregor uskoo kuitenkin, ettei maisema välttämättä vaihdu ensi kaudeksi. Puljujärvi voi saada hyvinkin ”uuden alun” myös melko uuden päävalmentajan sekä GM:n alaisuudessa.

– Hän ja hänen agenttinsa ovat ne, jotka toivovat muutosta. Mutta vaikka Puljujärvi on tällä hetkellä huolestunut, ei se tarkoita sitä, etteikö tilanne voisi muuttua nopeastikin. Zack Kassian toivoi viime vuonna siirtoa hyvissä ajoin, mutta sitä ei tapahtunut, ja hän päätti kautensa erittäin vahvasti, Gregor muistutti oilersnations-sivustolla.

Puljujärvi on pelannut Oilersin organisaatiossa nyt kolme kautta. Hän on saanut tilaisuuksia niin kärkiketjuissa kuin alemmissakin ketjuissa. Vielä toistaiseksi suomalainen ei ole kuitenkaan vastannut suuriin odotuksiin.