Carolina Hurricanes lienee kiistatta yksi kuluvan NHL-kauden ilmiöistä.

Ensimmäistä kertaa sitten kevään 2009 pudotuspeleihin murtautuneen Canesin hieno lento on näkynyt myös taloudellisena menestyksenä.

Joukkueen toistaiseksi pelaamissa viidessä pudotuspelien kotiottelussa on myyty fanituotteita ennätyksellistä tahtia.

Jokaisessa kamppailussa on ylitetty 200 000 dollarin raja fanitavaramyynnissä, kertoo Hurricanesin markkinoinnista ja brändistrategiasta vastaava johtaja Mike Forman uutistoimisto Bloombergille.

Aiempi ennätys yhden kotiottelun aikaiselle myynnille oli 187 000 taalaa.

Luvut ovat hyvä muistutus playoffseihin pääsyn tärkeydestä myös liiketoiminnan kannalta, sekä oheismyynnin merkityksen valtavasta kasvusta.

– Monien joukkueiden on vaikeaa tehdä voittoa, elleivät ne selviydy jatkopeleihin, Forman toteaa ja jatkaa:

– Silloin tehdään paljon tulosta lipunmyynnillä ja yrityssopimuksilla, sekä ylimääräisellä oheismyynnillä. Sillä on valtava merkitys koko organisaatiolle.

Hurricanes on 0-2-tappiolla itäisen konferenssin finaalisarjassa Boston Bruinsia vastaan, joten myyntiennätyksiä on tällä kaudella mahdollista rikkoa vielä ainakin kahdessa kotiottelussa.

Sarja jatkuu Canesin kotihallissa PNC Arenalla varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa.