NHL:ssä nähtiin yöllä kaksi isoa pommia, kun laulukuoroon lähtivät runkosarjan ylivoimainen ykkönen Tampa Bay Lightning ja kesien 2016 sekä 2017 Stanley Cup -voittaja Pittsburgh Penguins.

Näistä jälkimmäisenä mainittu sukelsi alkaneen kevään pudotuspeleissä nolosti ja syvälle. Joukkue hävisi NY Islandersille neljä peliä putkeen 1. kierroksella ja kausi oli sitä myöten ohi.

Joukkue oli edellisen kerran lähtenyt lauluun avauskierroksella vuonna 2015. Islandersin yllätys oli jättimäinen muutenkin, sillä joukkue ei ole voittanut milleniumin vaihtumisen jälkeen mitään.

Joukkue on juhlinut Stanley Cupia neljästi – joskin kultavuosista 1981-83 on aikaa.

Pensin avainpelaajat eivät saaneet pudotuspeleiessä aikaiseksi yhtään mitään. Esimerkiksi Sidney Crosbyn häkellyttävän huono vire (0+1) kuvastaa kuin koko joukkuetta pienoiskoossa.

– Tämä on turhauttavaa ja pettymys. Lähdimme pudotuspeleihin hyvällä mielellä ja olimme pelanneet hyvää lätkää. Pudotuspelien alku oli vaikea, mutta tunsimme silti, että pystyisimme hoitamaan homman kotiin, kanadalainen manasi NHL:n suomenkielisen sivuston mukaan.

Floppaamiselle oli ja on vaikeaa löytää yhtä syytä. Esimerkiksi luotsi Mike Sullivan vannoi joukkojensa tietävän, millä tavalla Isles pelaa.

– Puhuimme siitä, että meidän pitää olla kärsivällisiä ja ottaa vastaan se, mitä peli tuo tullessaan, ja tehdä hyviä ratkaisuja kiekon kanssa. Emme saisi tehdä hommaa vaikeaksi itsellemme, mutta valitettavasti kuitenkin pistimme itsemme joihinkin vaikeisiin tilanteisiin.

Jake Guentzel otti tappion vastaan miehekkäästi.

– Vastustaja pelasi hyvin ja kovaa. He puolustivat kovasti. Välillä olimme huolimattomia kiekon kanssa. Pelasimme kuitenkin mielestäni pari hyvää ottelua sarjan lopussa. Ne eivät kuitenkaan päättyneet kuten olisimme halunneet.