NHL:n pudotuspelit ovat aivan nurkan takana. Yksi odotetuimmista ottelupareista nähdään Boston Bruinsin ja Toronto Maple Leafsin välillä. Joukkueiden keskinäinen nokittelu alkoi jo runkosarjan lopulla.

Ratkaisupelien lähellä Toronton supertähti John Tavares teki melkoisen paljastuksen. Hän oli kertomansa mukaan erittäin lähellä tehdä megasopimuksensa Bostoniin.

– He olivat mahtava joukkue tavata ja ehdottomasti joukkue, jota ajattelin melkoisen paljon. He ovat todella vakuuttava ryhmä, Tavares kertoi NHL.comille.

Tavares jatkoi ylistyslauluaan vastustajasta entisestään.

– Minulla oli jo entisestään paljon kunnioitusta ja hyvä vaikutelma siitä, millainen Boston Bruins on ollut jo vuosikymmenen. Olen vaikuttunut tavasta, jolla he työskentelevät yhdessä, kuinka he rakentavat kiekkojoukkuettaan ja kuinka he visioivat menestymisen niin pitkällä kuin lyhyelläkin tähtäimellä.