Buffalo Sabres on ”erittäin lähellä” jatkosopimusta loistavan kauden pelanneen laitahyökkääjänsä Jeff Skinnerin kanssa, kertoo WGR-podcastin Jeremy White.

White kertoo nyt neuvoteltavan sopimuksen olevan kestoltaan todennäköisesti 8-vuotisen ja arvoltaan päälle kahdeksan miljoonaa dollaria per kausi. Tällä hetkellä osapuolet ovat Whiten mukaan vain 750 000 dollarin päässä toisistaan, joten jatkosopimusuutisia saatetaan kuulla Buffalon suunnalta jo lähiaikoina.

Jatkosopimusta puoltaa se, että vain Sabres pystyy sääntöjen puitteissa tarjoamaan 26-vuotiaalle kanukkilaiturille tämän havittelemaa 8-vuotista sopimusta. Nykyisen sopimuksensa viimeistä kautta pelaava, täksi kaudeksi Carolina Hurricanesista Buffaloon kaupattu Skinner voisi solmia vapailla markkinoilla maksimissaan 7-vuotisen sopimuksen.

Skinnerin siirto puhvelipaitaan on joka tapauksessa ollut seuralle jättipotti. Pienikokoinen ja liukasliikkeinen laitahyökkääjä on iskenyt 67 pelaamassaan ottelussa tehot 36+22=58.

Tähänastisella urallaan parhaillaan 63 pistettä kaudessa iskenyt pelaaja on tällä hetkellä NHL:n maalipörssin kuudennella sijalla. Yhdeksättä kauttaan taalajäillä pelaava tähti on jo nyt rikkonut aiemman yhden kauden maaliennätyksensä.

Skinner kuittaa tästä kaudesta 5,7 miljoonaa dollaria, joten jatkopahvin mukana miestä odottaa joka tapauksessa muhkea korotus palkkapussin suuruudessa.