NHL:n ikonisiin jättiseuroihin lukeutuva New York Rangers ilmoitti viime kaudella suureen ääneen aloittavansa heikosta menestyksestä kärsineessä seurassa uudelleenrakennuksen. Viasatin jääkiekkoääni Tero Kainulainen arvioi NHLSuomi-sivustolle toistaiseksi sen onnistumista.

– Rangersilla tuntuu olevan puolustuskaluston kanssa tekemistä. Sillä on liigan toiseksi kallein pakkikalusto, mutta työnteon jälki ei puolustus- tai hyökkäyspäässä ole sen rahan arvoista. Uskon, että sillä osastolla tulee vielä tässä vaiheessa uudelleenrakennusta muutoksia, Kainulainen sanoo.

– Uudelleenrakennus tulee jatkumaan varmasti myös siten, että kalliimpia ja iäkkäämpiä pelaajia lähtee ulos, joiden tilalle haetaan varausvuoroja ja tulevaisuuden lupauksia. Onnistuuko hanke, ja millä tasolla, on sitten eri asia.

Rangers vierailee lauantaina paikallispelissä Barclays Centerissä Brooklynissa Islandersin vieraana, jonka uumoiltiin romahtavan John Tavaresin lähdön jälkeen entisestään. Islanders yllätti kuitenkin kaikki.

Barry Trotz on kääntänyt Islandersissa yön päiväksi. Vähiten päästettyjä maaleja liigassa on kova suoritus joukkueelta, joka vielä viime kaudella päästi 300 maalia runkosarjassa. Joukkueen viisikkopelaamisessa on tapahtunut ihan valtava muutos.

Kainulainen nostaa yhdeksi Islandersin nousun tekijäksi myös maalivahtikaksikon. Thomas Greiss ja Robin Lehner ovat prosenttien valossa yksi liigan kovimmista torjuntakaksikoista. Ruotsalainen Lehner torjuu parhaillaan kiekkoja 92,62 prosentin varmuudella ja päästää 2,22 maalia ottelua kohti. Greissin vastaavat lukemat ovat 91,43 ja 2,69.

– Mikään osa-alue ei ole Islandersissa pettänyt, vaan kaikki ovat päinvastoin jopa kehittyneet. Esimerkiksi Matthew Barzal on pystynyt pikkuvammoista huolimatta tekemään tulosta.

Kainulainen uskoo Trotzin olevan korkealla myös vuoden valmentajaa valittaessa.

New Yorkin paikallinen käynnistyy lauantaina NHL-studiolla Viasat Jääkiekko -kanavalla ja Viaplayssa kello 19.30. Itse ottelu alkaa kello 20.