Mikko Koivun ja Mikael Granlundin tähdittämä Minnesota Wild on jo vuosia kuulunut NHL:n tasaisen harmaaseen keskikastiin. Joukkue yltää säännöllisesti pudotuspeleihin, mutta matka katkeaa poikkeuksetta joka vuosi viimeistään toisella pudotuspelikierroksella.

Vuodesta 2012-13 alkaneen pudotuspeliputkensa aikana joukkue on vain kertaalleen selvinnyt ensimmäistä kierrosta pidemmälle.

Käsiin vanhenevan joukkueen keski-ikä on nykyisellään 29,5 vuotta, mikä on osaltaan seurausta surkeasta varaamisesta sekä kärkivarausvuorojen kauppaamisesta toisaalle. Paljon puhuvaa onkin se, että Wildin vuodesta 2013 eteenpäin varaamista pelaajista vain Alex Tuch on noussut vakiokokoonpanon pelaajaksi NHL:ssä – ja hänkin kiekkoilee nykyään Vegas Golden Knightsissa!

Samaan aikaan joukkue on onnistunut sivuuttamaan varaustilaisuuksissa sellaisia nykyisiä NHL-supertähtiä kuin David Pastrnak ja Brock Boeser. Viime draftissa joukkue valitsi avauskierroksella ruotsalaispuolustaja Filip Johanssonin, jota ei totisesti oltu arvioitu ennakkoon 1. kierroksen loppupään varauksen arvoiseksi pelimieheksi.

Mitä palikoita Wildilla sitten olisi käytettäväksi uudelleenrakennuksen pohjaksi? Ainakin akuuttia puolustajapulaa kärsivässä liigassa lienee kysyntää oikeakätisille puolustajille. Jared Spurgeon olisikin nyt kuumaa tavaraa pelaajamarkkinoilla, ja tähän tilaisuuteen seuran kannattaisikin nyt tarttua.

Hyökkäyksen puolella huhuissa alituiseen pyörivä Charlie Coyle olisi kenties kovin myyntivaltti, sillä seura tuskin haluaa luopua uransa parhaita huipulla olevasta Granlundista miehen noustua viimeisten parin kauden aikana hyökkäyksen ratkaisupelaajaksi.

Puolustuksen puolella 24-vuotias Matt Dumba on pelaaja, jonka ympärille olisi puolestaan hyvä lähteä rakentamaan keskinkertaisuuden sijaan uskottavaa menestysjoukkuetta.

NHL:n todelliset menestysjoukkueet rakennetaan usein aivan pohjamudista. Heikon menestyksen kautta saatavat korkeat varausvuorot olisivatkin juuri nyt kenties sitä, mitä Wild eniten kaipaisi. Lisäksi kykyjenetsijäosastolle kannattaisi viimeistään tässä vaiheessa hankkia todellista huipputason silmää talentille.

Minnesotan loistavat fanit ansaitsevat parempaa kuin koko 2010-luvulla nähdyn keskinkertaisuuden tien. Olisiko nyt aika räjäyttää käsiin vanheneva joukkue palasiksi?