Toronto Maple Leafs on NHL-seura, joka ei totisesti ole tullut tunnetuksi onnistuneista kaappauksistaan vapaiden pelaajien markkinoilla.

Täksi kaudeksi seuraan värvätty keskushyökkääjä John Tavares on poikkeus sääntöön, olkoonkin että vastaavia supertähtiä ei olla nähty UFA-markkinoilla miesmuistiin. 28-vuotias New York Islandersin pitkäaikainen keulakuva ja kapteeni on ollut kovasta palkkalapustaan huolimatta Torontolle jokaisen sijoitetun dollarin arvoinen.

11 miljoonaa dollaria kaudesta vuoden 2024-25 loppuun saakka tienaava 28-vuotias tuli Montrealin ohella maailman hulluimpaan kiekkokaupunkiin ennennäkemättömät paineet niskassaan. Kanadalaissentteri on kuitenkin nopeasti osoittanut pystyvänsä vastaamaan hänelle ladattuihin ultimaattisiin odotuksiin.

– Pidän hänen ammattimaisuudestaan. Pidän hänen rauhallisuudestaan. Hän tulee paikalle ja tekee työnsä. Hän tuo loistavan lisän johtajuutta Patrick Marleaun ja Ron Hainseyn rinnalle, päävalmentaja Mike Babcock kehuu kultakimpalettaan Sportsnetin haastattelussa.

Myös suomalaislaitahyökkääjä Kasperi Kapanen ihailee Tavaresin pelimiehen kykyjä.

– Kun hän on maalin edessä, on ihan sama minkälaisen kiekon heität sinne – hän ohjaa sen sisään. Hän on jatkuvasti vaarallinen. On erityislaatuista seurata hänen pelaamistaan, Kapanen ihailee.

10. kauttaan NHL:ssä pelaava Tavares on iskenyt 24 maalia 37 ottelussa ollen matkalla yhden kauden maaliennätykseensä, joka on toistaiseksi 38 osumaa. Maalien lisäksi sentteri on jakanut 18 maaliin johtanutta syöttöä ollen sensaatiokautta pelaavan Mitchell Marnerin sekä NHL:n puolustajien pistepörssiä ylivoimaisesti johtavan Morgan Riellyn jälkeen joukkueensa kolmanneksi paras pistelinko.

Miehen tärkeys nousi esille varsinkin Auston Matthewsin loukkaantumisen aikana, jolloin kokenut kanukkisentteri otti joukkueensa reppuselkään. Mestaruutta viimeksi vuonna 1967 juhlinut Maple Leafs onkin ennen vuodenvaihdetta NHL:n toisella sijalla edellään vain sensaatiomaisen kauden pelannut Tampa Bay Lightning.

Tylsiä latteuksia median edessä jakeleva Tavares antaa tekojensa puhua sanojaan enemmän. Miehen vastaus kysyttäessä arviota omasta pelistä huokuu sekin kiekkojargonia.

– Yritän vain olla oma itseni ja pelata omaa peliäni, sentteri lohkaisee.

Torontossa hiljainen Tavares pääsee median jatkuvasta läsnäolosta huolimatta keskittymään pelaamiseen, vieväthän joukkueen nuoret rokkitähdet Auston Matthewsin, Mitchell Marnerin ja kumppaneiden johdolla päähuomion median edessä. Tylsä Tavares saakin tehdä taustalla sitä minkä mies parhaiten osaa – tulosta!

LUE MYÖS: Toronto-kaksikko käsittämättömässä tahdissa – tämä temppu nähty NHL:ssä viimeksi yli 20 vuotta sitten!