Mikko Rantanen kertoi isänsä Hannun kehottaneen seuraamaan Jere Lehtisen nöyrän ahkeraa käytöstä kaukalossa sekä sen ulkopuolella.

TPS-kasvatti sai tottua kuulemaan jo nuoresta pitäen poikkeuksellisista lahjoistaan. Isokokoiselle ja taitavalle nousiaislaiselle povattiin jo varhoin valoisaa tulevaisuutta jääkiekon parissa.

Tänä syksynä mediamyräkkä on kasvanut aivan uusiin ulottuvuuksiin Rantasen noustua NHL:n pistepörssin johtoon 56 tehopisteellään Colorado Avalanchen paidassa.

Rantanen ei ole kuitenkaan osoittanut toistaiseksi merkkiäkään monia maailmantähtiä vaivaavasta ylimielisyydestä. Suomalaishyökkääjän jalat ovat tukevasti maassa.

Maanläheisen ja työteliään asenteen taustalla ovat Dallas Starsin legendaariselta puolustavalta hyökkääjältä imetyt opit.

– Isäni piti paljon siitä, kuinka loistava johtaja ja hyvä tyyppi Jere on. Hän ei ollut koskaan ylimielinen. Hän pelasi todella kovaa ja ansaitsi muiden pelaajien kunnioituksen. Isäni sanoi, että voin aina oppia häneltä, Rantanen hehkutti Sportsnetille.

Lähde: Sportsnet