NHL:n yksi parhaista, ellei paras puolustaja Erik Karlsson siirtyi täksi kaudeksi Ottawasta San Joseen.

Ottawassa Karlsson oli iso liideri ja nakutti parhaimmillaan yli 80 tehopisteen kausia. San Josessa ruotsalaispuolustajalla on mennyt hieman aikaa löytää paikkaansa ja roolia joukkueessa.

– Tilannehan on aika mielenkiintoinen. Karlsson on vähän etsinyt paikkaansa San Josessa, jossa Brent Burns on ollut vuosia suvereeni ykköspakki ja pelannut sitä ruutua, mitä Karlsson pelasi Ottawassa. Karlsson on vähän etsinyt itseään ja pelaamistaan uudessa ympäristössä, mutta parantanut koko ajan, toteaa komean kiekkouran itsekin pelannut Janne Hauhtonen NHLSuomi-sivustolle.

Ottawassa odotettiin kauhulla Karlssonin jälkeistä aikaa, mutta ainakin tehojen puolesta joukkueesta on noussut puolustajia täyttämään Karlssonin jättämää aukkoa.

– Ottawassa sitten, en tiedä onko Karlssonin saappaat täytetty, mutta Thomas Chabot, joka on vasta 21-vuotias, johtaa koko sarjan puolustajien pistepörssiä. En tiedä pystyykö nuori mies Karlssonia kaikessa paikkaamaan, mutta pelannut ruudussaan loistavasti, Hauhtonen kehuu.

Ottawassa lauantai-iltana suurin huomio keskittyy tietysti Karlssonin paluuseen vanhaan kotikaukaloonsa, mutta suomalaisesta näkövinkkelistä mielenkiintoa peliin tuovat San Josen suomalaispelurit Joonas Donskoi ja Antti Suomela.

– Suomelalta aika kova temppu ottaa paikka suoraan harjoitusleiriltä San Josen kovassa joukkueessa, Hauhtonen toteaa.

Ottawa Senators – San Jose Sharks lauantaina klo 20.00. Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä Viasatin kanavilla ja Viaplayssa. Studiossa ennakointi aloitetaan klo 19.30.