Monet odottivat (allekirjoittanut mukaan lukien) megatähti Erik Karlssonin aloittavan ensimmäisen kautensa uudessa seurassaan, San Jose Sharksissa, tuhkimotarinan elkein.

Toisin kuitenkin kävi. Ruotsalainen pelasi ensimmäiset 20 otteluaan ilman maalin maalia, eikä itse pelaaminenkaan ollut mitään kaunista katseltavaa. Syöttöpisteitä toki syntyi 10 kappaletta, mutta teholukema valui karusti pakkaselle (-9).

Joskus on vain helppo kuvitella, että jokainen uuteen seuraan astuva tähtipelaaja ottaa välittömästi paikkansa joukkueessa takoen hirvittäviä lukemia illasta toiseen. Ei se asia kuitenkaan näin aina ole.

Kuten eräs ystäväni sanoi, niin Karlsson tottui Ottawa Senatorsissa olemaan eräänlainen ”herra Hidalgo”, joukkueensa suurin ja kirkkain tähti. Pelaaja, jonka ympärille kaikki rakennettiin. Ja näinhän se asia tietyllä tavalla olikin.

San Josessa tilanne on tyystin eri. Kalifornialaisseurasta löytyvät muun muassa Brent Burnsin, Joe Thorntonin, Joe Pavelskin kaltaiset kulttipelaajat. Näin ollen ”oman paikan” löytäminen näiden hidalgojen joukosta voi ottaa oman aikansa.

Maalihanat avautui

No, sunnuntain vastaisena yönä se sitten tapahtui. Karlsson avasi maalihanansa ampumalla sydämensä kyllyydestä kiekon vastapallosta St. Louis Blues -maalin kattoon.

Osumansa jälkeen Karlsson ei jäänyt juhlimaan maaliaan perinteisesti ketjutovereidensa kanssa, vaan riensi kohti vaihtoaitiota iskemään ”kopot” koko joukkueen kesken. Olemuksesta ja kaikesta näkee sen, kuinka suuren apinalauman hän riisui harteiltaan.

Seurasipa kyseistä kihausta sitten toinen 20 ottelun maaliton putki tai ei, niin jatkossa nähtäneen selvästi vapautuneempi ruotsalaispuolustaja kuin tähän asti.

Bluesia vastaan pelatussa kamppailussa Karlsson pelasi kauden parhaan pelinsä. Sharksin 4-0 -voittoon päättyneessä ottelussa ruotsalainen saalisti tehot 1+1, joiden lisäksi tehotilasto kohentui kolmella plusmerkinnällä.

Ottawassa nähty herra Hidalgo on historiaa, mutta Karlsson on edelleen se yksi suurista tekijöistä, joka nostaa Sharksin edelleen yhdeksi länsilohkon suosikeista.

Niko Leinonen
Twitter: @leiskaniko