Jesse Puljujärvi hakee kauteensa uutta vauhtia AHL:stä, mutta samalla aika on käymässä vähiin Edmonton Oilersissa, arvelee TSN-asiantuntija Bob McKenzie.

Vasta 20-vuotias suomalaishyökkääjä on pelannut tällä kaudella 11 NHL-ottelua, joissa hän on saalistanut vain yhden maalin. Muuten kausi on mennyt katsomon puolella. Farmi on väliaikaisesti oikein hyvä ratkaisu, mutta pidemmällä aikavälillä on tehtävä suurempia päätöksiä.

– En ole vielä valmis allekirjoittamaan väitettä, etteikö Puljujärvestä olisi NHL-pelaajaksi. Ymmärrän toki, ettei hänen työskentelynsä ole ollut tähän mennessä vaikuttavaa. Tämä tilanne vaikuttaa siltä, että hänen aikansa saattaa tulla Edmontonissa tiensä päähän, McKenzie sanoi Bobcastlähetyksessä.

Puljujärvelle kuluva kausi on jo kolmas Pohjois-Amerikassa. Viime aikoina kehitys ei ole ollut kuitenkaan odotetunlaista, eikä suomalainen ole saanut käytettyä näytönpaikkojaan. Tästä syystä seurasiirto ja uudet tuulet voisivat tehdä nuorukaisen NHL-uralle ihmeitä.

– Uskon, että Puljujärvi sekä Oilers ovat turhautuneita. Mielestäni tilanne on sellainen, että se tulee todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin tiensä päähän, McKenzie arvioi.