Columbus Blue Jackets nappasi sunnuntain vastaisella NHL-kierroksella kauden kuudennen voittonsa kaatamalla Buffalo Sabresin jatkoajan jälkeen luvuin 5-4.

Joukkueen selkärankana toimi sen ykkösketju, joka vastasi ohiolaisten jokaisesta osumasta. Voitto-osuman iskenyt Artemi Panarin keräsi tehot 2+1, Cam Atkinson niin ikään 2+1 ja Pierre-Luc Dubois säesti maalilla sekä kahdella syöttöpisteellä.

Voitosta huolimatta päävalmentaja John Tortorella ei ollut tyytyväinen omiensa suoritukseen. ”Sinitakit” johtivat peliä kahden erän jälkeen maalein 4-2, mutta Sabres onnistui kääntämään numerot päätöserässä tasoihin.

– Pelasimme heikosti. Toivon, että seuraava ottelu St. Louis Bluesia vastaan sujuu paremmin. Löysimme pelimme ja otimme sen haltuumme, mutta Buffalo käänsi kaiken ylösalaisin. Annoimme yksinkertaisesti periksi. Kolmas erä oli suorastaan hirveää katsottavaa. Olen pettynyt yleiseen suorittamiseen. Ykkösketju pelasi huimasti, muuten pelimme oli surkeaa, Tortorella ärähti amerikkalaismedialle ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa.