Jääkiekossa ykkösketjut – niin sanotut tulosketjut – ovat kultaakin arvokkaampia. Peli, jossa enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa ottelun, niin yleensä ykkösketjulla on se suurin vastuu tuloksen tekemisen kannalta.

Kyseinen fakta ei tietenkään vähennä alempien ketjujen roolia. Päinvastoin. Kaikilla on oma tehtävänsä – myös tuloksen teon kannalta. Alempien ketjujen tehtävä on tukea joukkueen ykkösvitjaa ja tottakai myös pysäyttää vastustajien kärkiketjuja. Ykkösen tehtävä on sekä hyökätä että puolustaa, mutta rooli painottuu pääosin hyökkäyspäähän.

NHL:ssä jokaiselta joukkueelta löytyy oma timanttiketjunsa, jota kantavat sen terävimmät hyökkäyspään osaajat. Nämä tekijät pystyvät ratkaisemaan ottelun kuin ottelun, kuten esimerkiksi Colorado Avalanchen ja Boston Bruinsin kohdalla on nähty.

Avalanchen ykkösvitjassa operoivat Mikko Rantanen, Nathan MacKinnon ja Gabriel Landeskog ovat takoneet toistaiseksi 59 prosenttia (23/39) kaikista joukkueensa maaleista kuluvan kauden aikana. Lukema on suorastaan järisyttävä. Jopa ”liian hyvä”.

Ei ole sattumaa, että Colorado on voittanut pelaamastaan 11 ottelusta seitsemän ja hävinnyt vain kaksi peliä varsinaisella peliajalla. Siitä kiitos kuuluu denveriläisseuran tiiviille, kovaan liikkeeseen perustuvalle yhteispelille, mutta ennen kaikkea sen ykkösketjulle. Ilman sen sensaatiomaista panosta tuloksen teon suhteen, Avalanche ei olisi parhaillaan länsilohkon toisena.

Bostonin kärkipelaajat David Pastrnak, Patrice Bergeron ja Brad Marchand ovat tehneet puolestaan 56 prosenttia massachusettsilaisten osumista. Jäätävä tämäkin.

Kun näitä kahta ketjua vertaa keskenään, niin tahti on pysynyt viime kauteen nähden käytännössä samana. Tuolloin Avalanche-ykkönen takoi 36 prosenttia kaikista joukkueensa maaleista (93/257). Bruins-ykkönen löi tiskiin prosentuaalisesti samat lukemat (99/270).

Kun vastustajat oppivat pysäyttämään paremmin nämä edellä mainitut pistehirmut, niin tehotahti tulee luonnollisesti laskemaan. Tällöin pelissä korostuu yhä enemmän alempien ketjujen tukeminen; kuinka esimerkiksi Coloradon kakkonen (Alexander Kerfoot, Marko Dano ja Sven Andrighetto) ja kolmonen (Matt Nieto, Carl Söderberg ja Matt Calvert) pystyvät vastaamaan haasteeseen?

Toistaiseksi nämä kaverit ovat pystynyt tekemään vain kahdeksan maalia, joista Söderberg on niitannut puolet. Heidän ja Avalanchen muun klaanin on nostettava tuloksellista tasoaan. Kaikki vastuu ei saa kaatua ykkösvitjan harteille, sillä heidän tahtinsa tulee kauden edetessä tippumaan.

Niko Leinonen
Twitter: @leiskaniko