Los Angeles Kings kärsi viime yönä jo neljännen peräkkäisen tappionsa hävittyään kotonaan Buffalo Sabresille lukemin 1-5.

Kalifornialaiset ovat päästäneet rämpimisensä aikana peräti 21 maalia, kun taas vastustajan verkko on heilunut vain viisi kertaa. Joukkue järjestikin Sabres-ottelun päätyttyä kriisipalaverin pukukopissaan.

– Keskustelimme joistain asioista ja siitä, että mitä meidän on tehtävä saadaksemme kurssimme kääntymään. En aio kommentoida asiaa sen enempää, puolustaja Jake Muzzin sanoi NHL.comin haastattelussa.

– Kun asiat ovat lähteneet vierimään väärään suuntaan, niin pomputkaan eivät ole meidän puolellamme. Emme voi kuitenkaan sanoa, että vastustajat olisivat olleet onnekkaita. Meidän on tehtävä töitä ansaitaksemme onnen jälleen puolellemme. Toistaiseksi emme ole tehneet niin, Drew Doughty puolestaan säesti.

Päävalmentaja John Stevens ei löytänyt sanoja selittääkseen nykyistä taapertamista.

– Ollakseni rehellinen, minulla ei ole tällä hetkellä vastausta. Ajattelin, että olisimme edellispelin (2-7 -tappio New York Islandersille) jälkeen tulleet ja repineet ovet saranoiltaan. Meillä on upea fanikunta ja jätkät rakastavat pelata heille, joten juuri nyt olen sanaton, Stevens mutrusteli.

Kings pelaa seuraavan ottelunsa keskiviikon vastaisena yönä, jolloin se kohtaa vieraissa Dallas Starsin.

– Olemme hyväksyneet, että tämä (häviäminen) on hyväksyttävää. Se ei ole. Se ei toimi. Jos tämä meininki jatkuu, niin vuodesta tulee todella pitkä ja pelaajia kaupataan. Se ei ole sitä, mitä haluamme, joten meidän on nyt katsottava itseämme peiliin, Muzzin päätti.