Buffalo Sabresin ykköspuolustaja Rasmus Ristolainen harjoitteli kesällä täysin edellisistä vuosista poikkeavalla tavalla.

Jälleen kerran pettymykseen päättynyt kausi sai suomalaisen kaipaamaan muutosta.

– Ennen tätä kesää – varmaankin kahdeksan vuotta – nostin paljon painoja saadakseni lisää maksimivoimaa, Ristolainen toteaa Sabresin nettisivulla julkaistussa haastattelussa ja jatkaa:

– Tänä kesänä muutimme kaiken totaalisesti. Päämääränä oli parantaa suoritustani jäällä. Lopetimme raskaiden painojen nostelun ja teimme sen sijaan paljon liikkuvuus- ja ketteryysharjoitteita, sekä käytimme käsipainoja.

Harjoitteluaan Ristolainen suoritti Suomessa fysiikkavalmentaja Ville Rintalan johdolla.

Rintala kehuu suomalaispuolustajan sitoutumista.

– Hän soitti minulle sillä minuutilla, kun oli laskeutunut kauden jälkeen Helsinkiin, siis lentokentältä, ja kysyi koska aloitetaan, Rintala toteaa.

Ristolainen harjoitteli fysiikkaansa samassa ryhmässä kymmenen muun urheilijan kanssa. Ryhmään kuului salibandyn pelaaja, naisjääkiekkoilija ja useita taistelulajien edustajia, kuuluisimpana vapaaottelija Teemu Packalen.

Rintalan mukaan jokaisella urheilijalla oli omat vahvuutensa, Ristolaisella voimaharjoittelu.

Se ei kuitenkaan kiekkoilijalle riittänyt.

– Salibandynpelaaja oli parempi koordinaatioharjoitteissa ja kun Rasmus näki sen, halusi hän olla siinä parempi. Ja sillä tavalla hän kehittyi. Hän halusi olla kaikessa paras, Rintala toteaa.

Kesäharjoittelu on selvästi tuottanut tulosta, sillä ensimmäistä kertaa jäälle mentyään Ristolainen kertoo tunteneensa olonsa kevyemmäksi, nopeammaksi ja paljon aiempaa vahvemmaksi. Rintala vie kuvauksen vielä pidemmälle.

– Jos halutaan rehellinen vastaukseni, niin hän on hoikempi, kovempi ja räjähtävämpi. Hänen kestävyytensä on tällä hetkellä aivan järjetön. Odotan vain kun Rasmus on jäällä, kuinka se kunto kestää. Tiedän, että hän on paljon kovemmassa kunnossa kuin viime vuonna, fysiikkavalmentaja hehkuttaa.