Ottawa Senatorsin ruotsalaistähteen, Erik Karlssoniin liittyvät siirtopuheet aiheuttivat vielä alkukesästä kiivasta parranpärinää.

Kanadalaisseura antoi muille NHL-seuroille luvan neuvotella Karlssonin kanssa ja tarjosi hänelle myös itsekin ”vaatimatonta” kahdeksan vuoden ja 80 miljoonan dollarin arvoista jatkosopimusta. Karlsson ei tähän täkyyn toistaiseksi tarttunut, koska tietää saavansa vapailta markkinoilta vieläkin suuremman palkkakuitin.

Kesä-heinäkuussa 28-vuotias ruotsalainen yhdistettiin moniin eri seuroihin, joista Tampa Bay Lightning ja Dallas Stars olivat hanakasti hänen kintereillään. Vaihtokauppaa ei ole kuitenkaan toistaiseksi nähty ja nyt Karlssonin uskotaan aloittavan kautensa – ja mahdollisesti myös jäävän Senatorsin takalinjoille.

– Jos minulta olisi kysytty pari kuukautta sitten, että aloittaako Karlsson kautensa Senatorsissa, olisin vastannut että ehkä kahden prosentin todennäköisyydellä. Nyt tähän on tullut kuitenkin radikaali muutos, NHL-analyytikko Mike Johnson kertoi NHL Tonight –ohjelmassa.

– Hän on parhaillaan Ottawassa, hän on harjoitellut siellä koko kesän, hänen vaimonsa on kotoisin sieltä… sanoisin, että hän pysyy siellä 35 prosentin todennäköisyydellä.

Johnsonille koko tilanne on tullut täytenä yllätyksenä.

– Tämä on minulle totaalinen shokki. Olin jo varma, että hän pelaa kohta toisaalla. Mutta katsotaan, mihin suuntaan tilanne tästä kehittyy.