Columbus Blue Jacketsin ykköspuolustaja Zach Werenski toivoo kuntoutuvansa NHL-kauden avaukseen mennessä.

21-vuotias Werenski loukkasi jo viime lokakuussa olkapäänsä, mutta pelasi siitä huolimatta koko kauden ennen kuin vamma operoitiin toukokuussa sinitakkien kauden päätyttyä.

– Sitä ei koskaan haluaisi menettää aikaa tai pelejä, joten päämääräni mennessäni harjoitusleirille on, että olisin iskussa heti runkosarjan avauspelistä alkaen, Werenski toteaa Blue Jacketsin nettisivulla.

Tähtipuolustaja on jo päässyt harjoittelemaan jäällä ja kertoo tunteneensa olonsa siellä hyväksi. Kontaktia hän ole vielä ottanut, sen aika on vasta todennäköisesti puolivälissä syyskuun harjoitusleiriä.

Toukokuun leikkauksen jälkeinen toipumisennuste oli 5-6 kuukautta, joten toive avausottelun pelaamisesta saattaa mennä melko tiukalle.

Lisämotivaatiota kuntoutukseen tuo kuitenkin seikka, että Blue Jackets avaa kautensa 4.lokakuuta vierasottelulla Detroit Red Wingsia vastaan.

Werenski on kotoisin aivan Yhdysvaltain perinteisen autokaupungin vieressä olevasta Grosse Pointen pikkukaupungista ja otteluun on tulossa runsaasti miehen sukulaisia ja ystäviä.