Edmonton Oilersin ykkösvahti Cam Talbot on seurannut mielenkiinnolla NHL-seuran toimintaa kesän markkinoilla.

Yksi kiinnostavimpia hankintoja nähtiin jo alkukesästä, kun leijonavahti Mikko Koskinen solmi 2,5 miljoonan dollarin ja yhden vuoden diilin Oilersin kanssa. Järkälemäinen KHL-tähti hyppää ensi kaudeksi Talbotin haastajaksi taalajäille.

Samalla 30-vuotias suomalainen hakee uutta nostetta uralleen NHL:stä. Aiempi yritys New York Islandersissa epäonnistui seitsemän vuotta sitten. Nyt Edmontoniin matkaa kokeneempi vahti.

– Olen pelannut häntä vastaan muutama vuosi sitten MM-kisoissa. Hän on iso poika… ja hemmetinmoinen maalivahti! Joten meille tulee kova sisäinen kilpailu peliajasta. Odotan innolla hänen kanssaan työskentelyä, Talbot kertoo Edmonton Sunin haastattelussa.

Talbotin kannalta yllättävä haastaja saattaa helpottaa myös arkea. Kanadalainen on rehkinyt viime kausilla melkoiset määrät otteluita Oilersin maalilla. Koskinen tuo tähän apua.

– Sisäinen kilpailu on aina hyvästä. Se pakottaa olemaan parempi. Ja jos meidän välille kehittyy hyvä suhde, vielä parempi. Silloin kannustamme toisiamme, mutta joudumme itse tekemään ylimääräistä duunia kaukalossa sekä sen ulkopuolella, Talbot kiteyttää.

KHL sai jäädä

Koskinen on torjunut viime kaudet SKA Pietarin maalilla. Hänellä on vyöllään yhteensä neljä peliä Islandersin maalilta. Talbot painottaa, ettei suomalaisen osaamista kannata väheksyä.

– Onneksi pidän kilpailusta. Nautin siitä, yli neljä miljoonaa kaudessa tienaava huippuvahti kiteyttää.