Ville Husso sekä Ukko-Pekka Luukkonen nousevat NHL:n parhaiden maalivahtilupausten joukkoon, arvioi jenkkimedia The Hockey Writers.

Jääkiekkoon erikoistunut verkkomedia listaa 12 NHL:n parasta maalivahtilupausta. Listalle nousee odotettuja nimiä.

Suomalaisista mukana ovat sijalla 10 oleva Ville Husso sekä kahdeksanneksi rankattu Ukko-Pekka Luukkonen.

Kaksikosta Husson odotetaan tekevän tulevalla kaudella läpimurto St. Louis Bluesin pelaavaan kokoonpanoon. Nuorella huippulupauksella ei ole silti mikään kiire tähtivahti Jake Allenin takana.

– Vaikka Blues teki sopimuksen Chad Johnsonin kanssa, Husso nousee väkisin kakkosvahdiksi NHL-leireillä, The Hockey Writers povaa.

Samaan hengenvetoon kiekkomedia povaa, ettei useampi piipahdus farmissa ole välttämättä huono juttu.

– Husso tarvitsee pelejä alle säännöllisesti. Joten kauden alku AHL:ssä ei olisi kehnoin ratkaisu.

Luukkosen liike ihastuttaa

19-vuotias Luukkonen on Buffalo Sabresin lupaus. Vaikka tuleva kausi menee vielä HPK:ssa, odotetaan hänestä NHL:ssä paljon.

Nuorukaisen liike on tehnyt vaikutuksen jenkkimediaan.

– Hänen oranssit patjansa ovat upeat. Samaa voi sanoa hänen liikeestään, joka on todella sulavaa hänen kokoonsa nähden, The Hockey Writers ihastelee.

THW:n 12 kovinta maalivahtilupausta

12. Michael DiPietro, Vancouver Canucks
11. Cayden Primeau, Montreal Canadiens
10. Ville Husso, St. Louis Blues
9. Thatcher Demko, Vancouver Canucks

8. Ukko-Pekka Luukkonen, Buffalo Sabres
7. Linus Söderström, New York Islanders
6. Filip Gustavsson, Ottawa Senators
5. Igor Shestjorkin, New York Rangers
4. Jake Oettinger, Dallas Stars
3. Carter Hart, Philadelphia Flyers
2. Ilja Sorokin, New York Islanders
1. Ilja Samosonov, Washington Capitals

Lähde: The Hockey Writersin alkuperäinen juttu.