Dallas Starsin tähtihyökkääjä Tyler Seguin on kesän aikana lukenut ja kuullut useita siirtospekulaatioita, jotka liittyvät Ottawa Senatorsin ruotsalaispuolustaja Erik Karlssoniin. Myös Stars on osoittanut vahvaa kiinnostusta Karlssonia kohtaan, eikä tämä ole suinkaan mennyt Seguinin silmien ohi.

– Huhuja on nyt valtavasti liikkeellä. Joka aamu tulee uusia spekulaatioita. Aina, kun on mahdollisuus tehdä omasta joukkueesta entistä vahvempi, sitä innostuu tämän kaltaisista uutisista. En kuitenkaan ota asiaa turhan vakavasti, Seguin totesi NHL:n verkkosivuilla.

Seguin pelaa parhaillaan golfia NHLPA:n järjestämässä hyväntekeväisyysturnauksessa. Myös Karlssonin oli tarkoitus osallistua kyseiseen tapahtumaan, mutta hän jäi lopulta pois välttääkseen tilanteensa aiheuttamaa huomiota.

Seguin kaupattiin Boston Bruinsista Dallasiin heinäkuussa 2013, mutta hän ei osannut odottaa tulevaa vaihtokauppaa.

– Jos Karlsson treidataan, se on enemmänkin hänen oma valintansa. Omani tuli aikoinaan lähinnä shokkina. Sen kanssa piti vain elää, Seguin muisteli.

Myös NHL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi valitulla Taylor Hallilla oli kaksi vuotta sitten samankaltainen tilanne, kuin Seguinilla. Kanadalaishyökkääjä kaupattiin Edmonton Oilersista New Jersey Devilsiin ilman, että Hall oli itse asiasta tietoinen.

– Luulen, että on paljon helpompaa, kun tiedostaa treidin olevan vain ajan kysymys. Minä en tiennyt. Omalta kohdaltani olin varautunut pysymään Edmontonissa. Jos Karlsson kaupataan, neuvon häntä pitämään etäisyyttä Ottawaan. Itse kiinnitin aluksi liikaa huomiota Edmontoniin, joka vei fokusta pois uudesta tilanteesta. Täytyy vain katsoa eteenpäin, Hall opasti.