Ilja Kovaltshuk oli 30-vuotias, kun hän nosti kytkintä ja käänsi selkänsä New Jersey Devilsille ja 100 miljoonan dollarin palkkakuitilleen.

Tuolloin, vuonna 2013 venäläishyökkääjän sopimusta oli jäljellä vielä 12 vuotta ja 77 miljoonaa taalaa. Kovaltshuk päätti kuitenkin palata takaisin Venäjälle perhesyihin vedoten.

Nyt, viisi vuotta myöhemmin mies hamuaa kuitenkin takaisin rapakon taakse. Hänellä on mahdollisuus jo neuvotella minkä tahansa NHL-seuran kanssa, mutta sopimuksen hän voi allekirjoittaa aikaisintaan heinäkuun 1. päivä.

Kun Kovaltshuk aikoinaan pelasi NHL:ssä, hän oli yksi liigan dominoivimmista maalintekijöistä ja arvostin todella hänen pelitaitojaan. Arvostus ”Kovyyn” kuitenkin romahti miehen loikatessa Venäjälle kesken pitkän sopimuskauden.

Olenko nyt valmis antamaan anteeksi tuon nöyryyttävän tempun, jonka hän Devilsille teki?

Kyllä.

Vaikka Kovaltshuk on jo 35-vuotias, pystyy hän siitä huolimatta olemaan vahvistus mille tahansa joukkueelle.

Kovaltshuk puhkoi kahdella edellisellä KHL-kaudellaan 30:en maalin rajapyykin. Tähän ei ole pystynyt kukaan muu kuin Kovaltshuk ja Nigel Dawes, joka on rikkonut kyseisen maalimäärän jo neljänä peräkkäisenä vuotena. Lisäksi Kovaltshuk voitti menneellä kaudella KHL:n pistepörssin 63:lla tehopisteellään (32+31).

No, nämä kertovat vain sen, että mies on edelleen kyvykäs takomaan pisteitä.

Sitäkin tärkeämpää on se, mitä Kovaltshukilta löytyy korvien välistä – vankkumaton voitontahto. Se jos mikä on sitä, mitä NHL-seurat pelaajiltaan kaipaa ja tarvitsee.

– Jos epäilisin hitusenkaan, en tulisi ikinä tänne. En lähtisi juoksemaan ympäri vain kerätäkseni rahaa. Haluan olla tuottava ja pelata joukkueessa, joka luottaa minuun ja tulen antamaan kaikkeni tehdäkseni heidät ylpeäksi ja menestyksekkääksi. Minulla on kolme tai neljä pelivuotta jäljellä pelatakseni korkealla tasolla. Sen takia olen täällä ja siksi haluan tehdä sopimuksen NHL:ään, Kovaltshkuk sanoi perjantaina The Sports Networkin toimittaja Darren Dregerille.

– NHL on maailman paras liiga ja Stanley Cupin voittaminen on kaikkein vaikeinta. Olen voittanut Gagarin Cupin kahdesti KHL:ssä, tiedän mitä se vaatii. Mutta NHL:ssä on paljon enemmän runkosarjaotteluita ja kaikki parhaat pelaajat, joten haaste on iso. Olin täällä kauan ja tiedän, mitä tarvitaan finaaliin pääsyyn, mutta minulla ei ollut aiemmin mahdollisuutta nostaa Stanley Cupia.

Kuka haluaa palkata jättipalkkaa hamuavan loikkarin?

Ne tosiasiat, ettei Kovaltshuk ole enää nuori poika ja se, että hän loikkasi kesken edellisen sopimuskauden, tulevat karsimaan joitain joukkueita ulos sopimusneuvotteluista.

Myös Kovaltshukin palkkapyyntö, jonka huhutaan eri amerikkalaislähteissä olevan 6,25 miljoonaa, tulee karsimaan listalta seuroja, jotka rimpuilevat palkkakaton kanssa.

Venäläislaituri tuskin haluaa myöskään joukkueeseen, joka on uudelleenrakennuksen keskellä.

New York Islandersia on pidetty jo pitkään yhtenä suurimmista vaihtoehdoista. Tämä skenaario saattaa tosin tuntua oudolta, koska seura palkkasi hiljattain jääkiekkotoiminnanjohtajakseen Lou Lamoriellon. Kiekkopomon, joka aikoinaan allekirjoitti Kovaltshukin kanssa karmaisevan 15-vuoden jättisopimuksen.

Kovaltshuk on kuitenkin sittemmin tavannut Lamoriellon ja heidän välinsä ovat sitä myöten kunnossa.

Mikäli Islanders onnistuu pitämään supertähti John Tavaresin New Yorkissa, voi seuralla olla hyväkin sauma palkata Kovaltshuk hänen rinnalleen.

Vegas Golden Knightsilla on myös valtavasti tilaa palkkakatossaan (lähes 25 miljoonaa), mutta haluaako George McPhee palkata vielä uutta venäläishyökkääjää Vadim Shipatshev -saagan jälkeen?

Chicago Blackhawks voi myös olla yksi potentiaalinen vaihtoehto nyt kun Marian Hossan pelaajaura tuli päätökseen. Hossasta mahdollisesti vapautuvat 5,3 miljoonaa olisi Chicagolle suuri apu uuden pelaajan palkkaamiseen.

Yksi erikoisimmista käsikirjoituksista sijoittuu kuitenkin Texasiin ja Dallas Starsiin, jossa pelaa Kovaltshukin ”Cola-kaveri” Aleksandr Radulov.

Vaihtoehtoja on loppujen lopuksi pilvin pimein ja tänä päivänä suurinta Stanley Cup -ehdokasta on kenties vaikeampi ennustaa kuin koskaan aiemmin.

Päätyy Kovaltshuk lopulta mihin ratkaisuun hyvänsä, on hän enemmän kuin tervetullut väriläiskä maailman parhaaseen kiekkoliigaan.

Niko Leinonen
Twitter: @leiskaniko