Boston Bruinsin tähtihyökkääjä Brad Marchand on joutunut urallaan lukemattomien kohujen keskelle.

Viimeisin parranpärinä aiheutui NHL:n pudotuspelien aikana, kun Marchand sortui nuoleskelemaan vastapuolen pelaajia.

Kanadalaishyökkääjän kielihyökkäyksen uhriksi joutuivat muun muassa Toronto Maple Leafsin Leo Komarov ja Tampa Bay Lightningin Ryan Callahan.

Marchand selittää nyt käytöstään Bruinsin verkkosivuilla, ja aikoo jatkossa parantaa tapojaan.

– Suurin asia, joka minun täytyy nyt tehdä, on nyt katsoa tiukasti peiliin ja ymmärtää tekojeni seuraukset sekä sen, että joillakin asioilla on isommat seuraukset kuin olen saattanut kuvitellakaan. Olen aina ollut melko yksinkertainen kaveri. Monikaan minusta kerrottavista asioista ei kuvaa minun todellista luonnettani lainkaan. Luulen, että asiat ovat vain menneet tähän pisteeseen… vihoviimeinen asia, mitä haluan tehdä, on tuoda häpeää joukkuekavereilleni ja organisaatiolle, Marchand selitti.

– Minun on tultava paljon paremmaksi. Tiedän, että olen sanonut sen ennenkin, mutta tämän täytyy olla nyt se asia, jota minun täytyy työstää eniten. Itse pelaamisen olen saanut mielestäni melko hyvälle tolalle. Mutta olen saanut tietynlaisen maineen joidenkin tekemieni asioiden seurauksena, joita minun täytyy nyt korjata.

Marchand nousi kansainväliseen valokeilaan etenkin neljännessä osaottelussa Tampaa vastaan, jossa kanadalaishyökkääjä nuoli Callahanin naamaa. Teko jäi rankaisematta, mutta nostatti entisestään useiden inhoa Marchandia kohtaan.

– En osannut kuvitellakaan, että se olisi noussut näin isoksi asiaksi. En todellakaan halunnut asioiden menevän näin. Ehkä median kautta se on paisunut entistä suuremmaksi. Yritän välttää sitä. Juuri sillä hetkellä en kiinnittänyt asiaan minkäänlaista huomiota… en osannut kuvitellakaan, että se menisi tähän pisteeseen, Marchand kertasi.