Colorado Avalanchen Mikko Rantanen oli NHL:n paras suomalaispistemies tällä kaudella. Rantanen täräytti 81 ottelussa hurjan saldon 29+55=84. Edellisen kauden saldo hänellä oli ollut 38 pistettä.

– Ei pisteitä hirveästi tule mietittyä ennen kautta, enkä ikinä aseta mitään tavoitteita, mutta tietysti sen tiedostaa, että kärkiketjussa on aina tuloksentekovastuu. Jos pääsee Nathan MacKinnonin kanssa pelaamaan, niin silloin tulosta pitääkin tulla, Rantanen sanoi NHL Suomelle.

[readmore from=”suomalaiset”]

Rantanen painottaa, että kovat tehot olivat hyvien henkilökemioiden tulosta.

– Mun mielestä autettiin MacKinnonin kanssa toisiamme aika paljon. Ja Gabriel Landeskog tuli kolmanneksi vielä, niin saatiin kemiat kyllä toimimaan saman tien. Kaikki pelasivat hyvän kauden, joten siinä mielessä täytyy olla tyytyväinen.

Coloradon taival päättyi ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle.

– Aina kun pudotuspeleihin pääsee, niin haluaa päästä niin pitkälle kuin mahdollista, mutta ei tällä kerralla sitten riittänyt Nashvillea vastaan. Mutta hyppy kyllä tuli, kun oltiin edellisellä kaudella viimeisiä koko liigassa, ja nyt playoffeissa, joissa pistettiin vielä aika hyvin hanttiinkin. Joukkueelle jäi hyvä fiilis ja antoi luottamusta ensi kauteen, Rantanen arvioi.

– Ensi kaudella ei playoff-paikka ole pelkästään tavoitteena. Toivottavasti päästään seuraavalle roundille ja muuta, jatkoi Rantanen.

Rantanen uskoo Avalanchen joukkueen olevan vahvalla kehityksen tiellä.

– Ensi vuonna on jo kokemusta aika paljon. Meillä oli aika nuori joukkue ja ensi vuonna ollaan kokemusrikkaampi ja kaikilla on jo vähän playoff-pelejä alla. Mä luulen, että se auttaa, ja odotukset kasvavat myös joukkueen sisällä. Tiedetään, että pystytään pelaamaan hyvää hokia. Ensi vuonna kaikki on askeleen parempia pelaajia ja se auttaa.

MacKinnonin tehot tällä kaudella olivat 39+58=97. Hän pelasi 74 ottelua.

– Se luistelu on se suurin juttu hänellä. Tietysti kaikki muutkin osa-alueet ovat hänellä kunnossa. Loistava pelaaja. Mutta ihan omalla luistelullakin pystyy luomaan tilanteita. Se on varmaan on eniten hämmästyttänyt hänessä. Ja miten hän hyppäsi edelliskaudesta tähän kauteen ja miten paljon paremmaksi pelaajaksi hän tuli. Nyt hän on yksi liigan parhaimpia pelaajia. Onhan sitä ilo katsoa, Rantanen arvioi ketjukaverinsa vahvuuksia.

Rantasen kausi jatkuu Leijonissa MM-kisoissa. MacKinnon jätti MM-kisat väliin, mutta Kanadalla on silti todella kova joukkue, jonka kapteeni on NHL:n pistepörssikunkku Connor McDavid.

– Kanadalla on joka vuosi kova joukkue ja heillä on odotukset kovat. Mun mielestäni pystytään tällä joukkueella laittamaan heille hyvin kampoihin. Odotan kyllä innolla sitä matsia, totesi Rantanen.