Yksi maailman parhaista maalineduspelaajista, Philadelphia Flyersin tähtihyökkääjä Wayne Simmonds kärsi pudotuspelien aikana valtavista määristä loukkaantumisia, eikä muistanut niitä kaikkia itsekään.

– Itse asiassa unohdin mainita tuon, Simmonds sanoi CSN Phillyn haastattelussa luetellessaan vammojaan.

29-vuotiaan työjuhdan sairaskertomus sisälsi muun muassa lantion alueen repeämän, murtuneen nilkan, venähtäneen nivusen, kahteen kertaan ruhjoutuneen naaman ja peukalon nivelsiteen repeämän.

Vammoistaan huolimatta Simmonds pelasi seitsemää peliä lukuunottamatta kaikki NHL:n runkosarjaottelut, eikä missannut ainuttakaan pudotuspelikamppailua Pittsburgh Penguinsia vastaan pelatussa ottelusarjassa.

– Minulle, en tiedä nyt onko se oikein, mutta en vaan voi olla pelaamatta. Se on vain iskostunut pääkoppaani, että jos en ole kuollut tai kuolemansairas niin silloin pelataan. Pyrin aina parhaani mukaan uhraamaan kroppani joukkueelle, se on varma, Simmonds jatkoi.

Simmonds pystyi kaikesta huolimatta tekemään runkosarjassa 24 maalia ja yhteensä 46 tehopistettä. Pudotuspeleissä kanadalaishyökkääjä saalisti kaksi syöttöä eikä ollut omasta mielestään parhaimmillaan.

– En saanut kropastani irti sitä, mitä yleensä saan. Kun haluan tehdä pelin aikana jotain, yleensä onnistun siinä. Nyt kun aivoni yrittivät viestiä keholleni jotain, niin kroppa ei enää kuunnellut yhtä hyvin ja se oli äärimmäisen turhauttavaa, Simmonds kuvaili.

Miehen mukaan ainakin hänen lantionsa tullaan todennäköisesti leikkaamaan. Ajankohta ei ole mikään paras mahdollinen, sillä edessä ovat tiukat sopimusneuvottelut Flyersin kanssa. Simmondsin nykyinen, vuosiansioiltaan 3,98 miljoonan dollarin arvoinen sopimus päättyy ensi kauden jälkeen.

– Tiedän ettei tämä vuosi ollut minulta mikään paras mahdollinen, eikä he välttämättä nähneet minulta sitä, mitä vaaditaan jatkosopimukseen. Tämä (Philadelphia) on kuitenkin ehdottomasti se paikka missä haluan viettää loppu-urani, Simmonds sanoi.