Toronto Maple Leafs on noussut upeasti 1-3-tappioasemasta 3-3-tasoihin Boston Bruinsia vastaan pelattavassa ottelusarjassa. Sarjan kuudennessa kohtaamisessa viime yönä Toronto kaatoi Bruinsin lukemin 3-1.

Leafsin takuumies pelissä oli tanskalaisvahti Frederik Andersen, joka venyi kiekon tielle huikeat 32 kertaa päästämällä ainoastaan Bruins-hyökkääjä Jake DeBruskin ampuman kiekon selkänsä taakse. 28-vuotias veräjänvahti on ollut ilmiliekeissä kahdessa viime ottelussa. Edellisessä kohtaamisessa Andersen torjui huimat 42 laukausta.

Torontolaisyleisöltä miehen otteet eivät ole suinkaan jäänyt huomiotta: Andersen sai viimeöisen ottelun aikana useaan kertaan raikuvat standing ovationit faneiltaan.

Kotijoukkueen maaleista vastasivat hyökkääjät William Nylander, Mitchell Marner sekä Tomas Plekanec, joka iski loppunumerot tyhjään maaliin. Bostonin suomalaisvahti Tuukka Rask torjui ottelussa 27 laukausta.

Ottelusarjan ratkaiseva seiskaottelu pelataan torstain vastaisena yönä Bostonissa. Joukkueet kohtasivat playoffseissa edellisen kerran vuonna 2013, jolloin Bruins johti sarjaa ensin voitoin 3-1. Toronto kuitenkin tasoitti tilanteen, mutta ”game sevenissä” Boston oli lopulta huikeiden vaiheiden jälkeen parempi.