Leijonien valmennusryhmä julkisti ensimmäisen jääkiekon MM-kisoihin valmistautuvan leiriryhmän.

Kisat pelataan toukokuussa Tanskassa. Ensimmäisessä leiriryhmässä on runsaasti ensikertalaisia, minkä lisäksi lisämausteena kutsun saivat NHL-lupaukset.

Yksi mielenkiintoisimmista nimistä on Pittsburgh Penguinsin kakkoskierroksen varaus Kasper Björkqvist, joka on tuttu nimi Nuorten Leijonien MM-joukkueista.

Isokokoinen vasta 20-vuotias hyökkääjä on pelannut kaksi edellistä kautta Pohjois-Amerikassa yliopistosarjassa Providence Collegen joukkueessa. Tällä kaudella hän iski joukkueessa komeasti 16 maalia.

Björkqvist voitti vuonna 2016 nuorten MM-kultaa, minkä lisäksi hänet valittiin samana keväänä Nuorten SM-liigan parhaaksi pelaajaksi. Hän ei ole aikaisemmin edustanut Leijonia.

Myös Liigassa SaiPassa tällä kaudella pelannut puolustajalupaus Urho Vaakanainen on saanut kutsun leirille. 19-vuotias Vaakanainen on Boston Bruinsin ykköskierroksen varaus viime kesältä.

Mielenkiinto kohdistuu myös Liigan pistepörssin voittaneeseen Antti Suomelaan (JYP), jota ei ole varattu NHL:ään.

Mahdollinen valinta lopulliseen MM-joukkueeseen voi nostaa Suomelan mahdollisuuksia lähteä ensi kaudeksi jahtaamaan NHL-unelmaa.

Leijonien ensimmäinen leiriryhmä:

Maalivahdit:

Eero Kilpeläinen (Örebro HK)
Emil Larmi (HPK)

Puolustajat:

Casimir Jürgens (Pelicans)
Joonas Lehtivuori (HPK)
Santeri Lukka (KalPa)
Kristian Näkyvä (Lingköping HC)
Juuso Riikola (KalPa)
Urho Vaakanainen (SaiPa)
Juuso Vainio (JYP)

Hyökkääjät:

Kasper Björkqvist (Providence College)
Juuso Ikonen (Brynäs IF)
Pekka Jormakka (Jokerit)
Sakari Manninen (Örebro HK)
Ville Meskanen (Ilves)
Matias Myttynen (HK Vitjaz)
Mika Niemi (Jokerit)
Juuso Puustinen (JYP)
Jere Sallinen (Örebro HK)
Sami Sandell (Ilves)
Veli-Matti Savinainen (Jugra Hanty-Mansijsk)
Antti Suomela (JYP)
Eemeli Suomi (Ilves)