Hyökkääjä Eeli Tolvanen jättää Jokerit, helsinkiläisseura tiedottaa verkkosivuillaan.

Vasta 18-vuotias suomalaislupaus jatkaa uraansa välittömästi Pohjois-Amerikassa, johon hän lentää keskiviikkona. Vielä toistaiseksi Tolvasen NHL-sopimusta Nashville Predatorsin kanssa ei ole julkaistu, mutta se tapahtunee lähiaikoina.

Nuori NHL-lupaus saapui KHL-jäille täksi kaudeksi ja hän pelasi itsensä kaikkien tietoisuuteen. Tolvanen viimeisteli KHL:n runkosarjassa 49 pelissä tehopisteet 19+17=36. Pudotuspeleissä 11 otteluun syntyi puolestaan tehot 6+1.

– Homma lähti heti alusta asti rullaamaan hyvin. Saimme joukkueena ja itsekin pelin kulkemaan. Oli aika helppo hypätä mukaan ja tämä on ollut paras joukkue, jossa olen koskaan ollut mukana. Joukkuehenki, se miten kaikki tulivat toimeen toistensa kanssa ja kuinka läheisiksi tulimme toistemme kanssa vuoden aikana oli kyllä ihan huikeaa, Tolvanen kertoi seuran verkkosivuilla.

Upean seurajoukkuekauden lisäksi Tolvanen tuli ryminällä mukaan myös Suomen A-maajoukkueeseen. Hyökkääjä oli Leijonien tehokkain pelaaja olympiajäillä ja hänet nimettiin myös olympialaisten tähdistökentälliseen.

Lähde: Jokerit