Hyökkääjä Kristian Vesalainen lähtee tavoittelemaan NHL-paikkaa kuluvan kauden jälkeen, uutisoi Ilta-Sanomat.

18-vuotias suomalaislupaus, joka pelaa parhaillaan Oulun Kärppien riveissä, suuntaa ensi kaudeksi Winnipeg Jetsin organisaatioon. Pelaaja solmii seuran kanssa tulokassopimuksen liigakauden päätyttyä.

– Päätin viime vuonna, että tämän kauden jälkeen lähden kokeilemaan. Siinäpä sitä näkee, missä mennään, hyökkääjä toteaa Ilta-Sanomille.

Kovin helpolla paikkaa NHL-jäiltä ei irtoa, sillä Jets on ollut kuluvalla kaudella taalaliigan parhaita joukkueita. Vesalainen lähtee kuitenkin tavoittelemaan paikkaa rennoin mielin.

– Aika huikeita jätkiä – siistiä jos NHL:n pääsisi ensi kaudella katsomaan. En kuuntele ulkopuolisten paineita, vaan yritän vain ottaa rennosti, hyökkääjä kertoo.

Vesalainen on ollut kuluvalla kaudella Liigassa kovassa lyönnissä. HPK:ssa hän viimeisteli 44 otteluun tehopisteet 19+20=39. Kärpissä viiteen otteluun on syntynyt puolestaan tehot 3+1.

Hyökkääjän kausi jatkuu vielä Liigan pudotuspeleissä.

Lähde: Ilta-Sanomat