New York on kaupunki, jossa unelmat toteutuvat ja kaikki on mahdollista, laulaa kyseisestä kaupungista maailmantähdeksi ponnistanut Alicia Keys.

New York Islandersin slovakialainen maalivahti Jaroslav Halak toteutti tähtiartistin sanomaa eilen omalla tavallaan – tavalla, jonka parhaiten osaa.

Islanders ja paikallisvastustaja Rangers kohtasivat kiihkeässä Ison Omenan derbyssä, ja Halak otti koko areenan, Barclays Centerin, haltuun.

32-vuotias slovakkivahti torjui peräti 50 laukausta, piti nollan ja luonnollisesti johti joukkueensa makeaan voittoon. Toinen ”saarelaisten” suurista tähdistä oli tulokkaiden pistepörssiä johtava Mathew Barzal, joka nappasi syöttöpisteen kaikkiin Islandersin kolmeen maaliin.

Kuvioon sopi, että nollapeli oli Halakille vasta kauden ensimmäinen. Rangersin ruotsalaismaalivahtia Henrik Lundqvistia pidetään maailmalla paljon suurempana starana kuin Halakia, mutta tämä oli jo 13. kerta miesten 14 viime kohtaamisesta, kun Halak vei pidemmän korren.

Neljättä kauttaan Islandersissa pelaava Halak oli huippuillastaan huolimatta ottelun jälkeen varsin vaatimattomalla tuulella.

– Olen iloinen pisteistä ja tämän illan esityksestämme. Liikutimme kiekkoa hyvin ja toimitimme sen pois omalta alueeltamme. Olimme oikeissa asemissa, oikealla puolella kiekkoa. Sillä on iso merkitys, Halak mietti nhl.comin mukaan.

Halakilla on riittänyt viime aikoina töitä, sillä yhdeksästä viime ottelusta seitsemässä Islanders on päästänyt vastustajat laukomaan ainakin 40 kertaa.

Kauden aikana pisteet 16+46=62 kerännyt Barzal sentään intoutui vähän hehkuttamaan New Yorkin derbyjä.

– Näissä haluaa pelata tavallistakin paremmin. Tänään tuntui aivan pudotuspeliltä, pakkovoitolta. Näissä derbyissä tuntuu samalta oikeastaan joka kerta. Siitä näissä Isles vastaan Rangers -matseissa on kyse. Nämä ovat todella hienoja kokemuksia, erityisesti nuorelle pojalle, Barzal kommentoi.

Derby-voiton arvoa ei hetkellisesti himmentänyt edes se, että kyseessä oli Metropolitan-divisioonan jumbofinaali. Kahdestatoista viime ottelustaan vain kolme voittanut Rangers on vajonnut divisioonan viimeiseksi, ja Islanders on vain kolme pistettä edellä.

Itäisen konferenssin Atlantic-divisioonan epätasaisuudesta johtuen kumpikin New Yorkin joukkue on silti edelleen vahvasti mukana pudotuspelikamppailussa.