Carolina Hurricanesin farmijoukkueessa Charlotte Checkersissä pelaavan suomalaislupauksen Aleksi Saarelan kausi on ollut yhtä vuoristorataa.

Saarela aloitti kauden mainiosti, kun ensimmäiseen kolmeen peliin syntyi tehot 2+1, mutta sen jälkeen tuli vaisu kuuden ottelun pisteetön putki.

Heikkoon kauden aloitukseen löytyy kuitenkin syy, joka ei ole ollut monenkaan tiedossa.

21-vuotias maalipyssy joutui käymään viime kesänä olkapääleikkauksessa, eikä päässyt sen takia kertaakaan harjoittelemaan jäällä ennen kauden alkua. Saarela luisteli ensimmäisen kerran vasta puolitoista viikkoa ennen Hurricanesin NHL-harjoitusleirille lähtöä.

Saarela ei kuitenkaan selitellyt kenellekään mitään, vaan painoi jäällä täysillä heti alusta asti. Nuori kiekkolupaus paljasti Suomikiekolle torstaina ensimmäistä kertaa julkisuuteen tiedon loukkaantumisestaan.

– No kun kukaan ei kysynyt, Saarela vastasi SuomiKiekon tiedusteluihin, miksi hän ei kertonut kellekään loukkaantumisestaan.

Kun Saarelalta tiedusteltiin lisää hänen vammoista, hän paljasti toisen loukkaantumisen, joka on häirinnyt hänen pelaamistaan syksyllä.

– Niiden kolmen ensimmäisen pelin jälkeen tuli treeneissä onetimer sormeen. Alakäden pikkurilli meni kahdesta kohdasta rikki, Saarela sanoo.

– Kesti aika kauan, että käsi oli kunnossa eikä sitä tarvinnut teipata. Noin kymmenen peliä meni vähän ohi. Helpotti aika paljon pelaamista, kun pystyi laukomaankin.

Loukkaantumisesta toipumisen jälkeen Saarelan kuuluisa tykki on toiminut loistavalla teholla. Kauden ensimmäisessä 13 pelissä hän teki vain kolme maalia, mutta sen jälkeen 31 peliin on syntynyt huikeat 15 osumaa ja 21 tehopistettä.

– Nooh, silloin tällöin on ollut kuti kohdillaan. On sitä laukausta treenattukin, Saarela huomauttaa.

– Sitten kun menee sisään, se on ihan siistiä. Mutta kun pidän itseäni maalintekijänä, välillä on v****tanut, kun on ollut monta paikkaa, enkä ole saanut mistään sisään, nuorukainen valittelee.

Hurricanes teki torstaina merkittäviä muutoksia rosteriinsa, kun joukkueen hyökkääjille Josh Joorisille ja Marcus Krugerille näytettiin farmiovea.

Seuran GM Ron Francis ei ole vielä nostanut ketään korvaavaa pelaajaa AHL:stä, mutta huippuvireinen Saarela voi olla yksi näytönpaikan ansaitsevista pelaajista.