Kanadalainen TSN-kanava uutisoi, että nuorten MM-kisojen tähdistökentälliseen valittu puolustaja Cale Makar olisi kieltäytynyt edustamasta Kanadaa Pyeongchangin olympiakisoissa. Makar olisi valittu olympiajoukkueeseen, mutta mies itse ei halunnut Etelä-Koreaan lähteä.

Makar, 19, oli Colorado Avalanchen viime kesän ykkösvaraus. Avalanche varasi hänet numerolla neljä. Puolustajista hänet huudettiin toisena Dallas Starsin numerolla kolme varaamaan Miro Heiskasen jälkeen.

[readmore from=”alasarjat”]

Tällä kaudella Makar ei vielä NHL:ään lähtenyt. Hän pelaa yliopistokiekkoa Yhdysvalloissa Massachusetts Amherstin joukkueessa.

Nuorten MM-kisoissa Makar voitti Kanadan joukkueessa kultaa. Hän oli turnauksen tehokkain puolustaja tehtyään neljä maalia ja kerättyään neljä syöttöpistettää.

Kanada ilmoittaa olympiajoukkueensa torstaina. Pohjois-Amerikan ammattilaissarjoissa kiekkoilevia NHL:n sopimuspelaajia joukkueeseen ei voi valita, koska NHL sanoi olympialaisille ei, mutta yliopistopelaajana Makar olisi voinut edustaa Kanadaa.