New York Rangersin kannattajat katselivat varmasti mielenkiinnolla nuorten MM-kisojen avauspäivää. Ja tuskin menee kovin pahasti metsään, jos arvelee näyn miellyttäneen. Rangersin viime kesän ykköskierroksen varaukset, eli seitsemäntenä varattu Ruotsin Lias Andersson ja numerolla 21 varattu Tshekin Filip Chytil esiintyivät edukseen. Andersson iski kaksi maalia Valko-Venäjän verkkoon ja Chytil iski tehot 1+1 Venäjää vastaan.

[readmore from=”suomalaiset”]

Kaiken muun hyvän lisäksi Chytil näytti voitokkaassa Venäjä-ottelussa luonteensa. Hänen nenänsä osui kesken pelin vastustajan kypärään. Tilanne näytti pahalta, mutta Chytil jatkoi pelin loppuun. Ottelun jälkeen nuorukainen antoi paljonpuhuvan kommentin. Hän sanoi, ettei ollut varma, oliko hänen nenänsä murtunut tilanteessa, mutta sillä ei ollut väliä, sillä hänen oli pakko edustaa maataan.

Chytil, 18, kuuluu Tshekin tämänhetkisiin superlupauksiin. Hän on edustanut maataan aiemmin alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, mutta kyseessä on nyt ensimmäinen kerta, kun hän on mukana alle 20-vuotiaiden kisoissa. Chytil on ehtinyt pelaamaan tällä kaudella kaksi NHL-ottelua Rangersin paidassa.