Suomi oli vielä viime vuosikymmenellä maalivahtikehityksen eliittiä. Useampi suomalaismaalivahti on noussut NHL:n ykkösmaalivahdiksiksi. Vain Kanadalla on ollut NHL:ssä enemmän ykkösvahteja.

[readmore from=”suomalaiset”]

Viime vuosina Suomesta on tullut NHL:ään uusia maalivahteja kuitenkin vähemmän. Nuoremmista veskareista läpimurtonsa ovat tehneet vain Juuse Saros ja Joonas Korpisalo.

Vuoden 2015 draftissa Markus Ruusu oli ainoa NHL:ään varattu suomalaismaalivahti, ja hänetkin huudettiin vasta kuudennella kierroksella. Vuonna 2016 yhtään suomalaismaalivahtia ei varattu NHL:ään. Viime kesänä Ukko-Pekka Luukkonen varattiin kakkoskierroksella ja Eetu Mäkiniemi neloskierroksella.

Tapaninpäivänä alkavissa nuorten MM-kisoissa maalivahtiosastoa pidetään Suomen heikkoutena. Ongelmana on, että Suomen maalivahdit, Luukkonen, Niilo Halonen ja Lassi Lehtinen eivät ole saaneet vastuuta pääsarjatasolla.

– Mä luotan, että meillä on hyvät maalivahdit. Aki Näykki on hyvä maalivahtikoutsi. Meillä on hyvä kolmikko. Upi Luukkonen on ollut Mestiksessä torjumassa. Totta kai aina toivotaan, että olisivat pelanneet Liigaa, kuten Juuse Saros tai Ville Husso olivat. Mutta nyt on tilanne tämä. Luotan siihen, että nämä pojat hoitavat homman mahdollisimman hyvin, toteaa Suomen päävalmentaja Jussi Ahokas.

Suomessa on panostettu puolustajien valmentamiseen. Tulokset ovat olleet vakuuttavia.

– Onhan meillä vahva pakisto. Siitä ei pääse mihinkään. Välttämättä muilla mailla ei ole lyödä kehiin tuommoista pakistoa. Me pystymme selkeästi pelaamaan kiekollisena nopeaa peliä. Pystymme pelaamaan tietynlaista peliä, jota haluamme, ilmoittaa Ahokas.

– Suomi-kiekossa on muutettu junioreissa toimintatapoja ja panostusta. Yhdessä vaiheessa huomattiin, että emme tuota pakkeja, ja sen jälkeen tehtiin selkeitä panostuksia liiton puolelta, Ahokas jatkaa.

Suomella saattaa todellakin olla nuorten MM-kisojen paras puolustus.

– Voidaan puhua maailman huippuyksilöistä, kuten Miro Heiskanen, Olli Juolevi, Juuso Välimäki, Henri Jokiharju, Urho Vaakanainen. Puhutaan todella hyvistä pelaajista, arvioi Ahokas.

Maalivahtikehityksessä on ollut kuitenkin laihempia vuosia. Jääkiekkoliitossa tiedostetaan tilanne.

Varsinaisesti Suomi ei ole ottanut maalivahtivalmennuksessa isompia taka-askelia. Ongelmana on, että muut jääkiekon suurmaat ovat kuroneet etumatkan umpeen ja menneet edelle.