KHL-seura Jokereiden tähtihyökkääjä Eeli Tolvanen teki eilen sarjan historiaa, sillä hän siirtyi KHL:n kaikkien aikojen pistepörssin kärkeen.

Tai no, tarkemmin sanottuna kyseessä on alle 19-vuotiaiden pistepörssi, jonka kärjessä Tolvanen on yhdessä Washington Capitalsin Evgeny Kuznetsovin kanssa. Tolvanen on iskenyt nuoren KHL-uransa aikana 17 maalia ja yhteensä 32 tehopistettä, kun takana on 39 kamppailua.

Hienon saavutuksen jälkeen Tolvasella alkavat kuitenkin uudet haasteet, sillä hän suuntaa katseensa seuraavaksi nuorten MM-kisoihin, jotka mitellään vuodenvaihteessa Yhdysvaltojen Buffalossa.

[readmore from=”suomalaiset”]

– Meillä on ensin leiri siellä, kisat päälle ja sitten takaisin. Viime vuonna emme pystyneet näyttämään kaikkea, mihin pystymme, jäi vähän hampaankoloon. Kiva lähteä edustamaan Suomea leijonapaidassa, Tolvanen kertoo Jokerien tiedotteessa.

Tolvanen oli mukana nuorten kisoissa myös viime vuonna, kun Suomi jäi katastrofaalisesti alkulohkonsa jumboksi.

Suomalainen superlupaus iski viime vuoden kisoissa kuuteen otteluun kaksi maalia ja yhteensä kuusi tehopistettä, joten Nuorten Leijonien heikko menestys ei ollut Jokerit-tähdestä kiinni.