Philadelphia Flyers oli vielä äskettäin tuloksellisesti NHL:n suurin vitsi, sillä se hävisi jopa kymmenen ottelua peräjälkeen.

Kaikki kääntyi kuitenkin tämän viikon maanantaina, kun Flyers matkasi Länsi-Kanadaan Calgary Flamesin vieraaksi. Itärannikolta saapuneet vierailijat olivat nimittäin lopulta parempi joukkue lukemin 5-2.

Tämän jälkeen Flyersin kelkka kääntyi, eikä mihinkään tavanomaiseen aikaan. Nimittäin se aloitti Calgarysta kolmen ottelun mittaisen putken länsikanadalaisia joukkueita vastaan. Pitkä reissu koko joukkueen voimin on tehnyt selvästi hyvää kokoonpanon hengelle, sillä se voitti kaikki kolme otteluaan.

Flamesin lisäksi se kaatoi Edmonton Oilersin lukemin 4-2, ja viime yönä Vancouver Canucks jäi jalkoihin lukemin 4-1.

Se siis pelasi länsikanadalaisia vastaan kolme ottelua, joista se napsi kolme voittoa. Kaiken lisäksi se onnistui tekemään otteluissa 13 maalia ja otti omiin vain viisi kappaletta, eli siis alle kaksi per ottelu.

Kun kyse on NHL:stä, siis sarjasta, jossa jokaisella joukkueella on mahdollisuus voittaa kenet tahansa, ovat juuri nämä pienet asiat niitä, jotka ratkaisevat paljon.

Tällä kertaa kurssin kääntämiseen riitti pitkä reissu ”poikien kanssa”.