Boston Bruinsin maalivahtitilanne jaksaa puhuttaa päivä toisensa jälkeen ja pikkuhiljaa kaikki asianosaiset ovat tehneet oman kannanottonsa tilanteeseen.

Joukkueen lähtökohtainen ykkösvahti Tuukka Rask on voittanut 13 tällä kaudella pelaamastaan ottelusta ainoastaan kolme. Lisäksi hänen torjuntatilastonsa ovat heikot 89,90/2.91.

Toisin sanoen Raskin alkukausi on ollut vaikea, ja kun samaan aikaan kakkosvahti Anton Khudobin on voittanut yhdeksästä startistaan seitsemän, eikä ole jäänyt kertaakaan pisteittä, on Bostonissa alkanut kiehua keskustelu jopa Raskin kauppaamisesta.

Kerroimme eilen Raskin kommentoineen asiaa muun muassa toteamalla, ettei hän voi valittaa, mikäli Khudobin torjuu joukkueelle voittoja ja ansaitsee sitä kautta pelata (LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ).

[readmore from=”rask-tuukka”]

Nyt asiaan on ottanut kantaa myös Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy ja hän teki kertaheitolla asiat selviksi.

– Tuukka on ykkösvahtimme. Anton on kakkosvahtimme, hän paalutti Boston Heraldin haastattelussa.

– Kakkosvahtimme on pelannut todella hyvin ja antanut painetta ykkösellemme; se on sitä, mitä me haluamme. Toivottavasti myös ykkösvahtimme saa pelin huipputasolle ja siten he molemmat pelaisivat parasta peliään.