Arizona Coyotesin tähtipuolustaja Oliver Ekman-Larssonilla on ollut alkukaudesta vaikeuksia yltää omalle tasolleen.

26-vuotias ruotsalainen on iskenyt puolustajalle mukavat tehot, sillä 23 pelatun ottelun jälkeen hänen pistesarakkeessa on lukemat 3+11=14.

Samaan aikaan hänen tehotilastonsa on kuitenkin hurjasti pakkasella, peräti -15. Kyseessä on koko NHL:n surkein noteeraus, joten omissa soi yksinkertaisesti aivan liikaa ja tällä hetkellä Ekman-Larsson olisi noin -60:en vauhdissa koko kauden osalta.

Pohjois-Amerikassa onkin kiertänyt huhu, jonka mukaan Ekman-Larsson ei tulisi toivotulla tavalla toimeen seuran päävalmentajaksi kesällä saapuneen Rick Tocchetin kanssa.

Ekman-Larsson itse on puolestaan kertonut toimittaja Pierre LeBrunille, että Coyotesin tilanne kotiareenan suhteen saattaa vaikuttaa hänen pitkän tähtäimen suunnitelmiinsa, joskin hän on koko ajan vakuutellut uskollisuuttaan Coyotesille.

[readmore from=”siirtomarkkinat”]

Itse asiassa huhuissa on menty jopa niin pitkälle, että koskemattomana pidetty ruotsalainen on yhdistetty huhuissa muihin maisemiin, tässä tapauksessa Toronto Maple Leafsiin.

Huhut kiihtyivät odotetusti, kun Coyotes ja Maple Leafs ottivat toisistaan viime yönä mittaa Torontossa.

Kaupassa toiseen suuntaan on viety niin ikään ruotsalaispelaajaa, hyökkääjätähti William Nylanderia. Kyseessä olisi todella jättimäinen vaihtokauppa, joka olisi tietyllä tapaa molemmilta seuroilta melkoinen riski, mutta samaan aikaan myös mahdollisuus.