Kun miettii Sebastian Ahon upeaa alkua NHL-uralleen, tuntuu kuin hän olisi vasta hiljattain pelannut ensimmäisen ottelunsa maailman kovimmassa kiekkoliigassa.

Mutta ei. Sen sijaan 20-vuotias suomalaisnuorukainen alkaa olla NHL-kaukaloissa jo melkoinen aikamies, sillä hänelle tulee ensi yönä täyteen 100 ottelua Carolina Hurricanesin paidassa.

Kuluvan kauden osalta Aho on pelannut koko ajan korkealla tasolla, mutta avausmaali nähtiin vasta kauden 15. ottelussa. Itse asiassa hän tehtaili tuohon otteluun tehot 1+2 ja heti seuraavaan 1+1, joten ketsuppipullo poksahti auki oikein huolella.

– Sitä saa aina sellaisen lisäbuustin itseluottamukseensa, kun tekee sen ensimmäisen maalin. Tiesin, että se maali oli tulossa ja olen onnellinen siitä, että se tapahtui, Aho myöntää seuransa verkkosivuilla.

Dallas Starsia vastaan syntyneen avausmaalin myötä Ahon hartioilta tipahti pois melkoinen gorilla ja tämän huomasi myös päävalmentaja Bill Peters.

– Hän asetti todella kovat paineet itselleen. Sitä ei toivoisi, mutta niin hän teki ja sitten, kun katsot häntä tänä päivänä, hän ampuu kiekko maalille hullun lailla; siihen ei tarvittu mitään muuta kuin se ensimmäinen (maali).

Peters ei ollut missään vaiheessa huolissaan Ahon tekemisestä, sillä paikkoja oli kyllä – kiekko vain ei meinannut löytää tietään perille.

– Hän on pelannut hyvin ja saanut laadukkaita paikkoja. Se kertoo aina enemmän kuin mikään muu.

[readmore from=”siirtomarkkinat”]

Vaan, miltä Ahosta tuntuu se, että edessä on jo nyt NHL-uran 100:s ottelu?

– Se tuli omalle kohdalleni todella nopeasti. Tuntuu aika hemmetin siistiltä pelata NHL-urani 100:s ottelu. Kaiken ytimessä on se, miten valmistat itsesi (otteluita varten). Tässä liigassa pelataan paljon otteluita, joten sinun on oltava valmis koko ajan.

– Pelasin jo Suomessa yli 100 ottelua, joten olen tottunut siihen, mutta kysyin kotikaupunkini vanhemmilta NHL-pelaajilta – Jussi Jokiselta ja kumppaneilta – ja he auttoivat minua sen suhteen, miten valmistautua henkisesti.