Edmonton Oilersin riveissä kiekkoileva suomalaislupaus Jesse Puljujärvi on päässyt nuoren kauden aikana paremmin jyvälle NHL-peleistä, kuin kenties kertaakaan viime kauden aikana.

Puljujärvi painoi nimittäin ensimmäisessä kamppailussaan heti maalin, joskaan tämän jälkeen hän ei olekaan onnistunut pisteiden valossa enää kertaakaan.

Puljujärvi on kuitenkin näyttänyt otteluissa vahvaa luonnettaan, mikä käy ilmi esimerkiksi tästä.

Viime yönä Puljulta nähtiin kuitenkin jotankin sellaista, mitä häneltä ei ole nähty käytännössä vielä kertaakaan – ainakaan NHL-tasolla. Nimittäin vaikka Puljujärvi onkin mitoiltaan 193 cm, 92 kg, ei hän ole koskaan ollut fyysinen pelaaja.

Tähän saatiin kuitenkin korjaus viime yönä, kun Oilers kohtasi kotonaan St. Louis Bluesin. Puljujärvi nimittäin pamautti kamppailussa komean taklauksen Blues-hyökkääjä Dmitrij Jaskiniin.

Puljujärvi on pelannut tällä kaudella neljän NHL-ottelun lisäksi kymmenen kamppailua AHL-seura Bakersfield Condorsin riveissä, joissa hän on tehnyt yhden maalin ja yhteensä viisi tehopistettä.